Mitä enemmän piirrän ja mietin piirtämistä, sitä enemmän minusta alkaa vaikuttaa siltä, ettei ideana ole jäljentää joitakin muotoja paperille vaan kertoa katsomisen kokemuksesta ja siitä, millaisiin ilmiöihin saan kontaktin katsomalla, kertoa noiden ilmiöiden merkityksellisyydestä ja kokemuksellisesta rikkaudesta. Eli piirtäessäni ei saisi ohjenuorana olla mittatikku vaan kokemus, tunne, henkilökohtainen hahmotustapani ja sen olennaisuudet juuri, merkityksellisyyden kokemus niin aistitasolla kuin siinä, mitkä ilmiöt ovat tärkeitä maailmassa. Eli ei valmiiden muotojen kieltä vaan se taso, jolla koen muodot ja ilmiöt kiehtovina, mielentilojen, tunteiden ja aistimusten taso ohjenuorana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti