keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Keskiviikkona 4. joulukuuta 2013 - Näin opit maalaamaan (oppikirja)

En ole viime aikoina maalannut mitään, mutta olen tullut miettineeksi maalaamista ja maalaamisessa kehittymistä. Se, mikä tuntuisi auttavan useimpia muitakin maalaustaidon langanpäästä paremmin kiinni, lienee hyvälaatuinen piirustuksen tai vesivätimaalauksen oppikirja ja ehkä jokin kuvakirja kuuluisimmista öljyvärimaalauksista. Oppikirjaa voi tokikoettaa lukea suuresti panostaen alusta alkaen, mutta itse olen yleensä oppinut parhaiten, kun olen ohimennen selannut kirjaa vähän, törmännyt johonkin erityisen hienoon kuvaan ja jäänyt katselemaan, miten se on maalattu sekä siveltimenjäljen että hengen osalta, jättänyt sitten kirjan auki siitä ja katsellut silloin tällöin samaa kuvaa yrittäen oppia maalaamaan jotakin sensuuntaista, antanut näin olla 2-3 vrk, maalaillut jotakin sinä aikana ja sitten vasta etsinyt jonkin seuraavan kuvan, josta oppia jotakin uutta.

lauantai 23. marraskuuta 2013

Lauantaina 23. 11. 2013 - tarkka siveltimenjälki

Yleensä pitää katsoa kymmenen kertaa tarkemmin kuin mitä maalaa ja olla kiinnostrunut aiheesta, niin tulee parempi henki ja enemmän ideaa siveltimenjälkeen.
Kun nyt olin 1 1/2 kk maalaamatta, oli uudelleen aloittaessani siveltimenjälki kovin kömpelöä. Siihen näyttäisi auttavan, kun katsoo jonkun vesivärimaalauksen oppikirjan kuvia tai jotakin tarkkaan taiten maalattua kuuluisaa maalausta vaikkapa jostakin kirjasta ja yrittää oppia jotakin sensuuntaista.

perjantai 22. marraskuuta 2013

Perjantaina 22. marraskuuta 2013 - piirrosjälki ja yleisvaikutelma

Ilmeisesti kuvan ilmeeksi tulee se, mitä kaikkea piirtäessä on mielessä. Jos aiemmin ajattelin vain, että kunpa osaisin piirtää hyvin, niin jäljestä tuli koululaismaista raapustamista. Jos taas keskityn piirtämään muodot oikein, niin tulee jälkeä kuin olisi menty yksittäisen viivan muodostamaa polkua pitkin ja mittasuhteet jääneet vähän hämäriksi, että jos piirrän tämän kaaren nyt ja sitten siihen viereen tuollaisen, niin kokonaiskuvahan siitä puuttuu. Jos nyt sitten olen oppinut miettimään kokonaiskuvaa, kun piirrän vaikkapa koiraani, niin saan koiran näköisen mutta lättänän. Jos taas siltä pohjalta olen opetellut kiinnittämään luonteeseen ja tunnelmaan huomiota, niin olen saanut oikean ilmeen silmille, mutta kokonaisuus on jäänyt kuvamaiseksi lättänäksi.
Jos sitten olen opetellut uppoamaan tunnelmaan, niin olen huomannut, että sen tuokion, jonka kuluessa maalaan, mielen keskittymisen kohde jää kuvassa kiinnostavaksi: tämän blogin toiseksi viimeisimmässä kuvassa se, että on jotakin tunnelmaa, näkemystä ja jotenkin ajatusten vinkkelistä, kun taas sitten maalaamassani marraskuisessa koivussa, että tuossahan on marraskuuntunnelmainen puu, ja nyt tuossa hevoskuvassa, että hevonen on tämänluonteinen, tällainen sosiaalinen kontakti. Ätsh, ei sitä noista kuvista huomaa, kun en osaa kuvata kunnolla, mihin kaikkeen keskityin ja miten, mutta kun katsoo noita kuvia, niin joissakin puolissa on henkeä ja toisissa ei: tuo henki on ollut mielessä hetken päämielensisältönä ja ne taas, mitkä eivät ole kunnollisia tai ovat jotenkin mitäänsanomattomia, ovat sellaisia, joita en ole osannut miettiä tai jotka ovat epähuomiossa jääneet pois.

Tarttiskohan tuohon hevosenkuvaan lisätä värillinen tausta, jotta näkyisi, mistä näkökulmasta ja kuinka laajalla kuvalla olen sitä maalatessani miettinyt katseltavan? Eli lähes koko kuvan laajuisesti, ajattelin, mutta kaipa nuo pitäis oppia lisäämään maalauksiin, kenties juuri päivän tai pari jälkikäteen.

perjantai 15. marraskuuta 2013

15. marraskuuta 2013

Katselin Grayn luovan piirtämisen oppikirjaa ja siinä mm. sanottiin, että kasvokuva suoraan edestä on passikuvamainen eikä oikein edustava. Kaipa se tuo järkevän keskustelun näkökulman, jossa ei näy luonteen tunnemallisempi puoli ja tunteenomainen näkemys elämästä. Nuorten aikuisten elämän kuvioita usein koulujärki dominoi, mutta ajan myötä kasvetaan omiin tunteisiin päin, opitaan löytämään tilaa omien toiveiden mukaiselle elämälle. Siksi muotokuva, jossa tunteenomainen näkemys korostuu, voi olla näyttämässä tietä tulevaisuuteen.

Oli tässä muutto muutama viikko sitten ja on maalaaminen ollut jumissa sen jälkeen. Katselin ohimennen maalaamisaiheisia blogeja ja vaikka on osin tosi hienoja kuvia, niin ei näy kovin montaa kuvaa kerralla syntyvän. Yhdestä teemasta ei voi hypätä toiseen, mutta jos käy kävelyllä ihailemassa luontoa tai mitä kiinnostavaa ja tunnelmallista katsottavaa onkaan, niin jos maalaa samassa järjestyksessä kuin mitä kuvat otti muutamia kuvia joukosta, niin yhdestä kuvasta on luontevaa siirtyä seuraavaan, vaikka aihe olisi erilainen, katsomistapa ikään kuin kehittyy luonnostaa samoja teitä kuin mitä aiemmin päivällä tai lähipäivinä kuvat ottaessa. Kun maalaa pian, niin tunnelma on vielä pitkälti sama ja eläväisenä muistissa.

Lainaus blogistani http://pikakoulu.blogspot.fi
"Hahmotustavoista
Tämä on olennaista mutta vaatii taitoa ja kokemusta sekä elämänviisautta.

"Hei Olen Helsingistä kotoisin ja olen nyt asunut muutaman vuoden Savonlinnassa, jonka valtteina ovat mm. oopperajuhlat, Retretti, luonto ja taidekäsityöt sekä lähistöllä sijaitseva ortodoksinen Valamon luostari. Sen, mitä olen näistä ja ajattelun taidosta oppinut, opettaa, että niin ajattelussa kuin käsitöissä, elämänviisaudessa, ongelmanratkaisussa kuin muussakin on paljon väliä, minkälaisista klimpeistä ajattelu ja muu tekeminen koostuu. Jos hahmotamme jotakin ja sitten hukkaamme idean, päädymme huonompaan lopputulokseen, mutta jos pidämme mukana kaikki onnistuneet havainnot, myös, tunteet ja vaikutelmat, niin päädymme parhaimpaan taitotasollamme mahdolliseen lopputulokseen. Jos teen jotakin onnistunutta, siitä helposti tulee malli tuleville tekemisilleni, vaikken olisi sitä sillä mielellä malliksi kelpaavasti tehnyt. Siksi on hyvä tehdä koko ajan hyvällä tekemisentavalla, sellaisella, joka sopii muihinkin tekemisiin ja on siis mm. elämänviisas ja tunteva. Tästä syystä ajattelussa ja tekemisessä käytettävien kimpaleiden tulisi olla eheitä kokonaisuuksia, koko viisaudellani ja koko elämänviisaudellani valittuja malliksi kelpaavia vaikka mihin ja sellaisia, että niissä on käytetty hyvää tekemisentapaa, joka näkyy tekemisen jäljessä. Tällä tavoin vanhuksen elämänviisaus ja taide sekä luontokohteiden tunteita koskettava kiehtova ulkonäkö ovat malliesimerkkejä hyvistä tekemisentavoista ja hyvistä valinnoista."

Tähän tapaan myös kädentaidot, hyvän ruuan tuoma hyvä mieli ja lomailu auttavat tavoittamaan parempaa laatua. Tunneviisaus on tärkeää. Samoin kokonaiskuvasta aloittaminen, joka setvii suureen maailmaan ja sosiaalisiin suhteisiin liittyvät ongelmat törmäyksittä helposti.
 Elämänviisautta oppii terveista luonnollisista elämäntavaoista, etenkin luonnosta, urheilusta (Tee haku: "liikkumistapaohje"!) ja tunteidenmukaisuudesta sekä elämänviisautta opettavia kirjoja lukemalla ja sulattelemalla, esim. mietelmä vuoden joka päivälle tms, mutten nyt sitten tiedä, montako kymmentä vuotta nuo lukijaltaan ikää ja kokemusta vaativat. Tämä blogimerkintä ylipäätään liittyy juuri kokemuksen ja taidoissa harjaantumisen myötä kasvavaan näkemykseen ja on siksi koululaisille tulevaisuuden kehittymissuunta eikä kokonaisuudessaan jo koulussa opisttava juttu, luulen."

Miten saa tunnelmallisen valokuvan tai maalauksen
Tarvitaan kiehtova kohde, hyvä katsomisen tapa ja sopiva rajaus sekä elämänviisas kertomisentapa.
Jos pysähdyt pitkäksi aikaa, kokemuksesi yleensä laimenee ja arkipäiväistyy eikä se ole samalla tavalla kimmokkeena kaikkeen uuteen hienoon. Anna siis katseesi kierrellä, kuljeskele ja napaa otos aina, kun tunnelma on kiehtova tai näkymä erityisen kaunis.
Katsomisentapa on vähän sama juttu kuin jos menet jututtamaan jotain porukkaa, joka on puuhaamassa jotakin yhdessä, ja siinä, kun he alkavat kertoa jutustaan, alat saada siitä kuvan, niin on katsomistavan virittäytyminen jollekin heidän aaltopituutensa tapaiselle ja heidän tekemistensä henkeen, kun et sitä vbielä tarkkaan tiedä, mutta jotenkin juuri kuulit. Vastaavasti, jos menet tilkkutyökurssille tekemään tilkkukassia, niin tunnin alkaessa levitellään kankaat ja työt, työvälineet, jutellaan soristen ja ryhdytään puuhailemaan jotakin. Se on kuin sukellus omaan maailmaansa kiehtovuuksineen ja mukavine oloineen. Tai jos on kiva pikkupakkanen ja lähdetään hiihtämään jonnekin luonnonhelmaan, missä on liikunnasta pitäviä ihmisiä ja luonnon lumista kauneutta, niin virittäydytään omaan maailmaansa. Siten eri tekemiset, niiden lahgjakkuudet ja sujuminen ovat virittäytymiskysymyksiä ja onnistuneen vireen tunnistaa tenhoavuudesta, työn sujuvuudesta ja hyvästä olosta sekä siitä, että saadaan jotakin elämänviisasta aikaan. Näkymän ja näkökulman tenhoavuus on tuollaisesta virittäytymisestä kiinni: tunnelma, tunne, upeus, kauneus, tenhoavuus, kauniit värit, aiheen hienous, syvällinen elämänviisaus, mieliteot, tekemisten taito. Jos kuvan näkökulman ja rajauksen valitsee siten kuin näkymän tenhoavuutta korostaa, kuvasta tulee hieno.

Jos maalaa valokuvan pohjalta, niin kuvasta tulee helposti valokuvatunnelmainen, jos sen vain jäljentää kuvasta. Tunteet, vaikutelmat ja tunnelmat korostavat asioita eri tavoin ja antavat niille eri mittasuhteet ja värien tunnelman kuin kamera. Tee siis perspektiivi mittasuhteineen tunteen perusteella oikein, tunnelmalliseksi eikä valokuvamaiseksi, ja rajaa varjot yms. pitkälti tunteen (eikä tarkan kameramaisen kuvaavuuden) perusteella oikein.

Sain tartuttua siveltimeenkin, mutta jotenkin kömpelöä, kun en ole aikoihin maalannut melkein mitään, ihan kuin en osaisi keskittyä kunnolla.
Ihmettelin, kun en meinannut saada väriä vesivärinapeista, olivat kuivuneet, kun en ollut puoleentoista kuukauteen maalannut lähes ollenkaan.

maanantai 4. marraskuuta 2013

Maanantaina 4. marraskuuta 2013

Mietin vaatteita ja piirsin malliksi kuvan miehestä nojatuolissa lehtikuvan perusteella. Miehen kuva ei onnistunut, oli jotenkin vaisu ja tökerön mitäänsanomattoman näköinen, kun taas nojatuoli onnistui ja siitä tuli ihan kivan näköinen. Selvästi vapaamuotoisuus auttaa maalaamistani. Voi napoata hyvän idean ja tehdä vaiheet hyvällä tavalla tarvitsematta kopioida orjallisen tarkkaan oikeaa muotoa ja sisältöä. Saa katsoja mallia hyvistä tekemisentavoista. Jos piirtää tarkkaan, piirtää helpoisti koulumaisesti ja idea katoaa kuin Rikkinäinen puhelin - leikissä, jossa jokainen kuiskaa lähes kuulumattomasti viereisen korvaan, mitä on edelliseltä kuullut, ja tokihans iinä alkuperäinen viesti katoaa. Tarttee olla omaa ideaa, oma näkemys, jonka mukaan piirtää, niin on jokin viesti kumminkin - niin kuin nyt siinä rikkinäinen puhelin -leikissäkin usein on omia ideoita siitä, mikä viesti olisi voinut olla. Mutta siis pääasia, että telkee jotakin tekemisen arvoista ja jatkossa malliksi kelpaavaa, eikä teknistä piirustusta millintarkasti kuin ei taiteesta olisi kyse ollenkaan vaan jostakin, missä ei ole viestiä vaan vain tietoa. Tarttis pää ja kroppa piirtään niin, että ajattelee ihmisen elämää, sen arvokkaita ja hienoja asioita ja elämänviisautta, eikä että kolmiomainen nenä ja kaareva päälaki.

torstai 17. lokakuuta 2013

Torstaina 17. lokakuuta 2013

Katselin tässä eilen vain milloin lie jotakin vanhaa piirustutstani ja mietin, mitä koululaisten tarvitsisi oppia, jotta oppisivat maalaamaan. Piirustuksessani oli pienten piirteiden yrittämistä, mutta se oli lähinnä raapustus eikä onnistunut kuva. Näytti siltä, että joka kerran yritin suunnilleen samaa, kun taas oppiminen vaatisi, että eri kerroilla maalaisi eri puolta kokonaisuudesta: nyt vaikuttavuutta kiinnittämättä pieniin piirteisiin huomiota, nyt värien kirjoa, nyt kokonaisuuden tunnelmaa ja sen rakennetta, nyt pieniä piirteitä myöten oikein, yms. ja sitten yhdistäisi nuo koettaen saada ne kaikki kerralla kuvaan. Jos kuvassa on oikeaa henkeä, mutta liian pienissä piirteissä, merkitsee se kai, että åitäisi maalata suuria piirteitä nopeaan, tunnelmaan keskittyen, niin saisi tunnelman näkyville.

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Sunnuntaina 6. 10. 2013

Katsoin tämänkesäistä öljyvärikokeiluani, jossa on nainen uittamassa koiriaan Olavinlinnan lähistöllä. Koirat ovat onnistuneemman näköiset kuin muu. Ehkä siis maalasin ne eri tavalla: "tää ois niinku tää hahmo nyt ja tällanen ilme" eikä viivoja yms. piirtämisenmallista niin kuin muualla kuvassa. Ilmeisesti öljyväreillä maalataan eri tavalla: hahmo ja ilme.

torstai 12. syyskuuta 2013

Torstaina 12. syyskuuta 2013


Lehden kuvasta tollanen. Lehden kuva oli hieno, tää ei ollenkaan niin. Kasvot lätistyivät korkeussuunnassa ja kroppa olisi pitänyt osata maalata enemmän huolella. Kovin usein käy niin, että kun mallina on kuva (tai puu), jolla on oma estetiikkansa,niin omien taitojeni ja näkemykseni mukainen tyyli ei olekaan ihan sama, vaan sotkeennun tekemisissäni ja yritän jotenkin toista kautta kuin mitä osaisin, nkaipa se on niin, etteivät taitoni vielä riitä moiseen uskolliseen kopiointiin, jos se nyt sitten on edes tavoitteena, mutta olisi kyllä hyvä osata maalata monenlaista.
Onnistuikohan tuossa nyt tuo mandoliini - vai sitrako se on? - paremmin kuin miltä maalatessa vaikutti? Ilmeisesti pitäisi maalata kukin osakokonaisuus uskollisena maalattavan aiheen hengelle ja vähemmän tarkkaan osat oikein.
Tunnelmaan upoten maalata tunnelmaa näyttää olevan ohjenuora, joka tuo kuviin paremman hengen. Vielä pitäisi maalata isomman kokonaisuuden tunnelmaa ja henkeä eikä vain osien ja osakokonaisuuksien!

lauantai 7. syyskuuta 2013

Lauantaina 7. syyskuuta 2013 - Miten saat vanhat maalaustaitosi takaisin

Kun kiinnittyy maalaamaansa kuvaan, vaikka ottaisi siitä mallia, niin maalaustaito katoaa ja jäljestä tulee tosi pönttöä. Täytyy sen sijaan kiehtoutua katselemisesta, kaikenlaisista kiehtovista aiheista, hetken tunnelmasta, elämänviisaudesta ja maalaamisesta sekä ottaa mallia siitä, miten oppi maalaamaan, ja lisäksi voi ottaa mallia toisten kovin kiehtovista maalauksista yhdestä kerrallaan, siitä, miten ne on maalattu. Eilen katsoin omia kuviani oppiakseni näkemään ne hienoina niin, että osaisin tehdä reunaornamentin edustavasti. Niinpä kun tänä aamuna tartuin siveltimeen ja aioin maalata koiran, niin jäljestä tuli tosi pönttöä ja tunnelma ornamenttimainen, kun olin juuri miettinyt, että mitenköhän saisin paremmat ornamentit.
* * *
Muutamaa päivää myöhemmin ke 11.9.2013:
Mitäs noita nyt sitten muita olisi: tosissaan vakavalla mielellä yrittäminen ja elävä motivaatio, luonnonrakkaus, se, ettei kiinnity tekemisentavaltaan tai esim. sosiaalisina suhteina asioihin ja ihmisiin, jotka tuovat paljon huonomman laadun, urautumisen sijasta monenlaiset muut tekemiset ja uudet alut ja uudet mista elämänaloista voimia saavat näkökulmat maalaamisessa, niiden tuoma eläväinen kiinnostus, ideaalit ja tenhoavuuden kokemus,...
* * *
12.9.2013
Lainaus blogistani Haaveammattiin http://nopeaoppisuus.blogspot.fi
"Taitavasti tekeminen sujuu helpon keveästi vahvoint untein positiivisissa merkeissä, kuin huomaamatta mutta hyvällä elämänmakuisella huomiolla. Taitamattoman tekemiset taas ovat työläitä, niihin kompastuu. Siksi avainhetket voivat mennä ohi huomaamatta ja tekeminen jumiutua paikoilleen mitään uutta sallimatta. Näin siis siksi, että jos uhraat aikasi työmäisyyksiin etkä keveisiin tunteidenmukaisuuksiin, niin käytät niin tehottomia tyätapoja, että et pääse niillä minnekään. Ja jos keveästi sujuvana hetkenä et tenhoudu ja lähde mukaan sitoutuen pitemmäksi aikaa, satsaten juuri niihin upeimpiin luaaviin juttuihin, niin menetät uppoutumisesi parhaimpiin toimivimpiin tekemisentapoihin ja siis mahdollisuutesi suureen menestykseen elämässäsi! Tartu hetkeen!"

perjantai 6. syyskuuta 2013

Perjantaina 6. syyskuuta 2013 - öljyvärimaalauksen tekniikkaa & ornamentti

Kokeilin eilen maalata öljyväreillä ja sain maalaamisen teknisen puolen onnistumaan entistä paremmin, mutten vielä kyllin hyvin.
Maalauspohjan tulee olla aivan sileä, niin maali tarttuu siihen samoin kuin vesiväreilläkin. Siveltimen on oltava pehmeä, ehkä pehmeä akvarellisivellin, jotta se ei paina maalia siveltimenjäljen reunoille söhryksi. Maalin ohenninta tai maalausnestettä tarvitaan lähes joka kerran, jottei maali paakkuunnu, mutta nesteen määrässä siveltimessä on oltava kovin tarkkana, jottei maali ohene osin läpinäkyväksi, vaan pitäisi olla sen verran hienoviritteinen, että syntyy lähes taia ivan juokseva väri, joka kumminkin maalaan hyvin.
Siveltimenjäljestä tuppaa edelleen tulemaan suttuista, osin siksi, etten osannut kiinnittää kylliksi huomiota ohentimen määrään. Parempi olisi maalata maalausnesteellä, niin tulisi kiiltävämpi kauniimpi maalausjälki. Aivan ohut teräväkärkinen sivellin toimi parhaiten, mutta oli hiukan raapustava kuin olisi piirtänyt, ja jälki oli epätasaista kuin klimppistä tai epätasaiselle pinnalle maalatessa. Vesivärisivellin muuttui hiukan töhryksi, koska öljyväri oli paksumpaa kuin vesi: tarttis varmaan ohentaa maali sopivasti toisella jäykemmällä siveltimellä sekoittaen.
Maalin värien sekoittaminen sujui ensi kertaa hyvin, kun sekoitin ohuella siveltimellä suoraan enkä palettiveitsellä niin kuin minulle öljyvärimaalauskurssilla opetettiin.

Muusta:
Maalaamiseni kaipaa pienen mittakaavan ilmeikkyyden lisäksi suurien piirteiden vastaavan vaikuttavuuden etsimistä ja suurta korostamista, minkä kai oppii soveltamalla pienessä mittakaavassa osaamaansa.
Myös maalausjäljen kiehtovuus olisi harjoituksen alue. Nyt etenkin öljyväreillä maalaamibnen menee raapustamiseksi, kun muuten jälki ei ole ilmeikästä. Kiehtovus kai syntyy siitä, kun taitoa on ja pitää maalamisesta sekä tekemisenä että kauneuden osalta.
Pitäisi maalata kohteen vaikuttavuus eikä vain, miltä se näyttää kameramaisesti katsoen.

Katselin Kimmo Pälikön postikorttia, jossa on koivuja syystalvisen puron reunalla. Aivan uskomattoman taitavasti maalattu! Laittaa miettimään, että pystyykö kukaan tuohon öljyvärein. Pitäisikö vesivärimaalauksen reunalla olla ornamentti, jotta se näyttäisi enemmän taideteokselta: sama teema kuin maalauksessa mutta alkeellisempana vaisumpana versiona, joka kuitenkin on ylitsepääsemättömän taitava tavalliselle lapselle tai aikuisellekaan.
Luontokokemus koskettaa suomalaisuutta, jokaista jotenkin, mutta onkohan oikeassa suuress ataideteoksessa jotakin suomalaisuuden peruselementtejä luovaa, kuin tien rakentamista kansan tai kansojen tulevaisuudelle jossakin olennaisessa voimaannuttavassa viisaudessa.

Ainakin alkuun ornamentin voisi tehdä eri paperille.
Ornamentin taustaksi voisi tehdä laimean laveerauksen.
Ornamentti voisi olla harmaamman ja laimeamman, kenties sinisävyisemmän värinen kuin itse kuva.
Ornamentin voisi maalata eri kerralla kuin kuvan, joskus, kun maalaaminen ei suju niin hyvin, niin itse kuva näyttäisi elävämmältä ja taitavammin maalatulta.
Ornamentin voi maalata silloin, kun itse kuva tekee erityisen suuren vaikutuksen, niin se korostaa kuvan hyviä puolia edustavasti ja kuvasta intoutuen.
Jos kuva on eläväinen, taiten tehty, avaa kiehtovan maailman, on tunnelmallinen, kaunis tai elämänviisas tms., ei ornamentti saa olla liian simppeli vaan sen on oltava kyllin hieno, kuvaan vertautuva, jotta se avaa katsojan ymmärryksen huomaamaan kuvan hyvät puolet, kuvan tenhoavuuden ja taitavuuden, sen elämänviisauden, sen sijaan, että se olisi vain mikä lie koriste.

Viimeisimmissä vesiväritöissäni alkaa jo olla tunnelmaa, kun taas aiemmin vain piirsin kuvia, vähän lättäniä. Ideana on kai tunnelmaan uppoutuneena maalata juuri tunnelmaa.

Tuossa tuollainen reunus (kuva viime kesäkuun alusta, pidän siitä, miten männyn lehvästö onnistui). Tekee jotenkin taulumaisemman näköiseksi, kuin olisi valmiimpi kuva ja harrastelijan kyhäelmän sijasta ehkä johonkin hintaan myynnissä tai ainakin kiva muisto kesästä 2013.

Tuosta onnistumisesta ilahtuneena maalasin reunat kesäiseen lättänän oloiseen kuvaan, mutta vaikka yritin etsiä lämpöisempää näkökulmaa, niin kuva jäi osin lättänän oloiseksi, ja kun en kiinnittänyt kyllin huomiota reunusten tyylin viimeistelyyn, niin ornamentista tuli ihan harrastelijamaisen näköinen tökerö. Sitä paitsi voi olla, että reunus eri paperilla on tyylikkäämpi kuin samalle maalattu, luulen.
(Tyttö ruokkimassa sorsia Olavinlinnan luona)
Huomaan nyt, että kuvan paperi näkyy kunnolla kuivuessaan suoristuneen, vaikka se alun perin oli kupruilla. Ihan tavallista vesiväripaperia 50kpl 5€.

tiistai 27. elokuuta 2013

Tiistaina 27. elokuuta 2013

Tavallaanhan maalaaminen ja mikä tahansa taitoa vaativa harrastus tai tekeminen vaatii virittäytymistä, mutta sitten jos yrittää uurastamalla niin henkikin katoaa. Eli tarvitsisi uhrata aikaa elelemiseen sillä tavalla kuin mistä maalaaminen saa voimansa ja henkensä, henkevyytensä, eikä siis itse maalaamiseen keskittymiseen.

sunnuntai 25. elokuuta 2013

Sunnuntaina 25. elokuuta 2013

Koetin maalata aprikoosinvärisen keskikokoisen villakoirani, vaan ei siitä tullut mitään, ihan söhryjä, epämääräisiä vain. Tuota ihmetellessäni tajusin, että olin yrittänyt maalata sitä kuin japaninpystykorvaani ja kun sen turkki on trimmattu ja rodun tyyli kovin sivistynyt, niin eihän siinä ollut henkeä siinä, miten pystykorvassa. Japaninpystykorvani pitää maalata uskollisesti ja herkästi ja villakoira taas äkkiä katsoen ja jostakin teemasta innostuen: tämä rytmi, liike, idea, tunnelma, henki,... vähän kuin poimisi teeman mutta keksisi hiukan omiaan sen suunnalta.

keskiviikko 21. elokuuta 2013

Keskiviikkona 21. elokuuta 2013

Maalasin eilen kukka-amppelia. Tein taustan illalla jälkikäteen hetkenä, jolloin tuumin, että ehkä kuva oli sittenkin ok.

Heräsin tänään aikaisin ja maalasin kapellimestarin kuvan, tuli ilmeikkäämpi kuin aiemmat ihmisenkuvat, mutta jotenkin keskeneräisen näköinen, kun ihan vain kokeeksi maalasin, ja ei ihan näköinen. Maalaamiseen tulleissa virheissä oli jotakin kapellimestarimaista "musiikkiin" uppoamista, kun mittasuhteet eivät menneet ihan oikein. Täytyisikö löytää jokaisen maaalattavan oma maalaustaito hänen taitojensa kirjosta, ei siis se todellinen maalaustaito vaan se, miten itse osaisi noista aineksista maalaustaidon rakentaa?

sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Sunnuntaina 7. heinäkuuta 2013

En usko taidenäyttelyssä kävijöiden haluavan nähdä niinkään sarjaa töitä samasta aiheesta kuin töitä, joita voi katsoa aika lailla samasta vinkkelistä saman estetiikan silmin kuin löytöretki lähiseudun kaupunkiluontoon tms. missä voi löytää kaikenlaista mutta on kokoava teema, joka tekee suhtautumisen helpoksi. Jos yrittää tehdä sarjan samntyyppisiä töitä, karsii helposti ideat pois ja se on pidemmän päälle huono painotus muistista toistaa.

keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Keskiviikkona 3. heinäkuuta 2013

Maalaaminen tuntuu juuttuvan paikoilleen päiviksi, niin, etten saa maalattua, vaikka haluaisin. Se tuntuu liittyvän siihen, kun saan uutta itseluottamusta ja luokittelen itseni kuvataiteilijoiden kanssa vähän niinkuin samaan, niin sitten nuo vaikutteena tukevat kuvataiteilijoiden työtavat, asenteet elämänrytmi jne. jumiuttavat paikoilleen kuin eivät olisi ruotsinkielistä työorientoitunutta miestä viisaampia. Jos työ on jumiutunut paikoilleen, on tehtävä muuta, sillä niin saa uutta puhtia, uutta näkökulmaa ja oikoo jumiutuneita jäseniään ja tkemisentapojaan. Se, ettei ole saanut mitään tehdyksi, on virhemerkki ja silloin on kokeiltava jotakin uutta, lähestyttävä asioita uutta kautta uusin silmin ja uusin taidoin. Kuitenkin kuvataiteilijat vaikuttavat kovin rauhallisilta kuin voisivat viikkojakin elellä samaan tapaan, ihmekös tuo, jos syntyy kausia, joista ei kukaan ota selvää, että miksi oikeastaan juuri niin.
Muiden onnistuneet maalaukset ovat hyviä malleja onnistuvista tekemisentavoista. On katsottava henkeä ja etsittävä sitä omasta elämästä ja kokemuspiiristä. On kiinnitettävä huomiota eläväisyyteen ja lähdettävä matkimaan elämän meininkiä, joka sen toi. On kiinnitettävä huomiota kokemukselliseen rikkauteen ja sen kauneuteen ja vaalittava sitä tuovia tekemisiä ja meininkejä omassa elämässään. On kiinnitettävä huomiota rakenteiden monimutkaisuuteen, elämänmakuisuuteen ja henkeen ja kaqtsottava siveltimenkäyttötekniikasta, millä asenteella työ on tehty: mistä piirteistä se on saanut eläväisen hankensä ja taito näppäryytensä. On kiinnitettävä huomiota iheen valintaan, sen elämääkoskettavuuteen ja etsittävä omasta itsestä puolia, jotka koskettavat niin vahvan vaikuttavasti ja tuntuvat merkityksellisiltä niin omassa elämässä kuin maailmassakin. Jne. jne.

maanantai 1. heinäkuuta 2013

Maanantaina 1. heinäkuuta 2013

Näin puusta katsoen sopiva tapa maalata olisi kuin sellaisen, joka jostakin puuhasta puheen ollen sanoo: "Odotapas hetki. Mäpä teen sulle sellasen!" ja ryhtyy heti tuumasta toimeen. Silloin on kokonaisuus mielessä selvänä ja sillä on oma henkensä ja ilmeensä. Osiin kuluu aikaa sen, mitä kuhunkin osaseen nyt sattuu kulumaan ja omat taidot ovat täydesti käytössä, toimissa hyvä henki ja mielikuvitus lisäilee milloin mitäkin tarpeellista ja lopputuloksen kannalta edullista osaten yhdistää ne toimivaksi kokonaisuudeksi ja selitellä miten kukin osanen, tyyli, lisäys, kiekura, henki, idea jne. hyvin sopii kokonaisuuteen - ja tämähän olikin minun näkemykseni (muka), eiks je? Tulee ihan hieno, täydellä kapasiteetilla tehty, henki on koko ajan tuoreena mielessä ja johtotähtenä tekemisessä ja kaikkia omia hienouksia tulee lisäiltyä sen, mikä sopii, tekemisten rytmi on luonnostaan syntyvää ja etukäteissuunnittelu aikamoisen vähäistä mutta sen korvaa hyvä henki, joka tekee niin osista kuin kokonaisuudestakin hyvälaatuisia.

lauantai 29. kesäkuuta 2013

Lauantaina 29. kesäkuuta 2013

Jäin katselemaan tuota jalkapalloilijan kuvaa ja miettimään maalaamista ja mitä pitäisi nykyisellään erityisesti parantaa. Kuva on erinäköinen eri etäisyyksiltä katsottuna, ja paljon paremman näköinen lähempää. Täytyisi kai opetella maalaamaan kauempaa katsottaessa kivan näköisiä, mikä kai järjestyy, kun maalatessa valoja ja varjoja katsoo välillä etäämpää.
Olen joskus kokeeksi maalannut vaikuttavuudentunteen vallassa ja niin saa katsottavampia kuvia. Se tarvitsisi tähän kai yhdistää. Jos pelkän näköisyyden lisäksi haluaa tunnelman oikein, olisi maalattava taustakin tunnelmaa ajatellan ja valo- ja varjokohdat vaikuttavuudenkokemuksen vallassa.
Kuva herätti ajatuksia jalkapalloilijan elämästä ja brasilialaisista tunteikkaista kulttuurivaikutteista. Olisi hyvä, jos jokainen kuva jättäisi mieleen jonkin näkökulman, joka olisi elämää parantava viisaus. Tai edes teema "tää aisa elämässä on hieno näin".

perjantai 28. kesäkuuta 2013

Perjantaina 28. kesäkuuta 2013

Reilu viikko tai kaksi viikkoa sitten maalattua:
Pari viikkoa sitten kokeilin maalata öljyväreillä maalausnestettä apuna käyttäen, mutta vaikka jälki onnistuu paremmin kuin ilman maalausnestettä, niin kovin on töhertämistä, on vielä paljon opittavaa öljyvärimaalaamisen tekniikassa.
 Reilu viikko sitten kävelin kaupungilla ja otin valokuvia, joista maalasin nämä pari kuvaa. Jäljestä tuli jotenkin täsmällisempää ammattilaisen tapaan, mutta myös hengetöntä tavalliseen verrattuna.
Puutalon katon varjot unohtuicvat.

Toissapäivänä otin kuvan rantamaisemasta ja koetin maalata, mutta tyyli oli jotenkin kyllästynyttä - lieneekö kesäkuuma löperöyttänyt vai mikä?

Tänään kirjoitin musiikkipäiväkirjaani http://musiikkipaivakirja.blogspot.fi seuraavaa:
"Perinteisissä suomalaisissa lauluissa ja kuuluisissa vanhoissa maalauksissa on näkökulma, jossa ihminen luonnon keskellä katselee maisemaa, elämän ilmiöitä siinä ja näkee samalla elämän rajuuden ja tunteidenmukaisuuden kauneuden tavoittaen jotakin olennaista maailmasta, elämän perusvirrasta ja elämänviisaasta tavasta elää yhteiskunnan jäsenenä."
Vilkaisin Ateneumin verkkosivun kuvia ja koetin ottaa mallia ja maalasin jalkapalloilijan kuvan:
Ei kai se niin onnistunut ole. Ruskeaa en saanut sekoitetuksi ja laimennettaessa ihoa varten siitä tuli vaaleanpunaista. Mutta varjostukset saalivat yllättävän monta maalauskertaa, mikä oli jäljelle paljon hyväksi, kun ensin tuli liian haaleaa.

tiistai 25. kesäkuuta 2013

Tiistaina 25. kesäkuuta 2013

Mieleeni jäi pyörimään joskus kevättalvella kai säveltämäni sävelmän pananen vai mistä lienee vanhingossa lainattu, jonka nimesin vesivärimaalausmarssiksi: 


Ensimmäinen sävel näkyy jääneen videolta  lähes kuulumattomiin ja viimeinen sävel taitaa soida matalammalta kuin alkuperäisessä versiossa - maalaakohan kesällä eri tavalla kuin kevättalvella?

lauantai 8. kesäkuuta 2013

perjantai 7. kesäkuuta 2013

Perjantai 7. kesäkuuta 2013

Kun maalasin nuo kolme kuvaa isokoskelonaaraasta ja harrastin luontoa, sain maalaamisen langanpäästä kiinni. Mutta kun maalasin keskikaupungilla asuvan naisen uittamassa koiriaan Olavinlinnan lähistöllä, hukkasin maalaamisen jujun moneksi päiväksi, kun maalausinnostuksen henki laimeni. Olen aina arvostanut luontoa ja oppinut luonnolta. Merkitseekö se, että pitäisi maalata lähes yksinomaa luontokuvia?

keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Keskiviikkona 5. kesäkuuta 2013

Kesä parantaa muototajua, kai siten kuin luonnon ihaileminen ylipäätään.
Kokeilin maalausnestettä siveltimeen ja sain öljyvärimaalin toimimaan lähes tulkoon tunnolla, nyt saattoi jo maalat ja maali oli riittoisaa, mutta jälki ei edelleenkään ollut hienoissa piirteissään uskollista siveltimen liikkeelle ja ilmeikkyys oli niin ja näin- Öljyvärien maalaustekniikka on minulle vielä tuntematonta ja niin lopputulos vaikutti lapsen öljyliitupiirustukselta, ehkä osin siksi, että värien sekoittaminen on hankalaa: jo pieni hitunen sinistä värjää valkoisen kokonaan siniseksi, kun taas jonkin verran enemmän punaista valkoiseen tekee ihan kivan vaaleanpunaisen. Maalasin valokuvista naisen uittamassa koiriaan Olavinlinnan lähistöllä. Ne kohdat, kuten koirien suhde omistajaansa, joissa henki idea oli selkeänä kokemuksellisesti mielessäni, kuten vaikka kesäinen auringonpaiste ja puut peittävät Olavinlina näkyvistä, onnistuivat niin, että niissä oli hankeä myös kuvassa, mutta ne kohdat, jotka vain taustaa maalatakseni värtitin tai muuten vain hukkasin idean ovat jotenkin tökerön näköisiä. Tarvitsisi siis ideaan ja henkeen satsata joka jutussa, taustassakin eikä vain parissa kolmessa per kuva.

sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Su 2. kesäkuuta 2013

Samassa vanhojen taulujen kuvia sisältävässä kirjassa on kuva Akseli Gallen-Kallelan Sammon taonnasta, joka on aivan upea ja jota jää sulattelemaan pitkäksi aikaa: mitä on suomalaisuus, luonnon vaikutus perinteiseen muinaissuomalaiseen ajatteluun, mitä vielä voimme oppia luonnolta, mikä tunteiden rooli taiten tekemisessä,... Kirjassa on myös kuva Gallen-Kallelasta, Repinin maalaama. Se ei olekaan niin tunnevoittoinen kuin luulisi vaan pikemminkin yltiösosiaalisen näköinen heppu, jolla oli katselevainen luonna ja maalaustaito ja kiinnostus tehdä jotakin tähdellistä ja hyvälaatuista, sekä kai saada siitä hyvin rahaa.

perjantai 31. toukokuuta 2013

Koiran valokuvaus- ja maalausohje

Hyvän valokuvan saa, kun heti kuvattuaan näyttää kuvan koiralle, niin
kuin digikameralla voi hyvin tehdä, niin koira oppii itse
poseeraamaan. Sillä tavoin seuraillen koiran omaa näkemystä saa kivoja
kuvia, joissa on uudenlaista tenhoa ja viehättävyyttä.
Kuva otetaan KESKELLÄ HETKEÄ. Tyypillisiä kuvia saa, kun tavallisen
hetken kuluessa ottaa kuvan. Mutta hyvä on silloinkin, jos koira on
tottunut itse näkemään, millaisia kuvia siitä millaisellakin hetkellä
näpsäisten syntyy. Silloin se voi lisätä kuviin kivaa itselleen
tyypillistä henkeä kuin ihminen peilin edessä tai mukavassa seurassa.
Ainakin omat koirani ovat oppineet luomaan itse kivoja vapaamuotoisia
näkymiä, koska olen niistä harrastunut, sekä kuvaamisen että
maalaamisen vuoksi että pidän kauneudesta ylipäätään. Mutta koirani
ovatkin kovin harjoitelleet sirkusesiintymistä omin päin, sillä
treenasin niitä sirkukseen, ks. http://lukevatkoirat.blogspot.fi .

Näin piirrän japaninpystykorvan (valkoinen pystykorva, seurakoirakokoa) koiran ollessa mallina tai valokuvasta
Paras väline piirtämiseen ja maalaamiseen ovat vesivärit. Ota kuppiin vettä, vesivärit, pieni sivellin ja talouspaperin palanen sekä tavallinen vesiväripaperi. Pidä siveltimestä kiinni vähän kuin kynästä ja tue kätesi paperiin, niin saa tarkkaa jälkeä.
Japaninpystykorvan silmät, kuononpää ja suu sekä korvat luovat ilmeen pitkälti. Korvien sisuksen varjot voi maalata harmaalla ja nuo muut ovat usein mustia (japaninpystykorvan suupielet ovat mustat). Turkin varjoihin paras on aivan vaalea, melkein valkoinen harmaa, jota saa vesivärien kanteen tai vaikkapa paperilautaselle laimentamalla pienestä pisarasta mustaa.
Maalatessa on tunnelma eli ilme tärkein eikä kannata miettiäviivoja, etäisyyksiä, kulmia ja geometrisia muotojen muodostamaa sanastoa. Katso, minkä muotoisia silmät ovat ja mikä niiden ilme on. Sitten piirrä ne ilmeen perusteella oikeinja muotokin suurin piirtein. Esim. silmien etäisyyden saat oikein, kun mietit, mikä silmäparin tunnelma on: jos maalaan tähän, niin tuleeko liian lähekkäiset silmät, ja jos tuonne, niin tuleeko liian kaukaiset silmät, missä kohden on tunne oikein, oman koiran tunnelmainen, piirrä sinne ja yhtä lailla tunteen perusteella toisen silmän kanssa yhteensopivan kokoinen ja näköinen silmä.
Katso sitten koiran pään tunnelmaa: mikä on kirsun tunnelma, kun silmät ovat siinä vieressä? Piirrä paperille kirsu oikeanmuotisena mutta ennen kaikkea oikeantunnelmallisena oikeantunnelmaiseen kohtaan kuin mielesi hahmo itsensä piirtäisi paperille ilman etäisyysmittoja, muotokieltä, kulmia yms. piirtämisestä tuttua teknistä sanastoa.
Jos suu on näkyvillä, koe suun rooli kasvoissa: tässä läähättää koirani ja on söpö. Piirrä suun tummat osat samoin hahmon tunnelman perusteella kuin näkövaikutelmassa. Ja sitten oikeaa ilmettä sekä kielelle että koko päälle ja silmille tavoitellen aivan haaleanpunainen kieli.
Korvia ei saa maalata yhtä tummalla vaan otettava vaaleahkoa harmaata tummiinkin varjoihin. Kiinnitä huomiota korvien rooliin koiran elämässä: näin koira kuuntelee, on valpas, elehtii korvillaan, on läsnä ja osallistuu ja se näkyy korvistakin. Piirrä korvien varjot näkömielikuvan perusteella oikeantunnelmaisiksi tarkasta muodosta välittämättä.
Ota sitten aivan valtavan vaaleaa harmaata ja piirrä näkömielikuvan perusteella pään seudun varjot niin, että koiran tunnelma dominoi siinä, miten ne piirrät - ei muotokieli tai mittamäärälliset arviot varjoista. Maalaa sitten niskan varjoja ja etutassujen varjon puoleisia reunoja samalla periaatteella. Ja sitten kroppa, häntä ja takatassut kiinnittäen puolella silmällä huomiota aiemmin maalattuun koiran osaan, jotta ensi sijassa maalaa samaa koiran hahmoa ja toissijaisesti vain söpösti kutakin osaa: häntähuiskua, tassujen polkuanturoita (keskiharmaat) ja turkin lennokkaita kiehkuroita.
Sekoita hyvin haaleaa väriä taustaksi aimo määrä vesivärien kanteen. Periaatteessa sitä voisi olla hiukan vaaleampana myös turkin varjoissa (aiempi vaihe). Kostuta sivellin pelkkään veteen ja piirrä juuri turkin reunan ulkopuolelta turkin tunnelmaa kuvastelevalla siveltimenjäljellä koiran ympäri tai tai ensin vain puoli koiraa. Maalaa sitten niiltä kohdin tausta niin, että maalaat siveltimenjäljen kohdalta, muttet aivan turkin reunaan kumminkaan, niin maali leviää siihenkin. Näin saat taustan maalattua turkin tunnelmaa kuvastaen ilman, että siveltimenjälki jättää suttuisan kuivuneen kehän koiran ympärille, vaan saat ihan hyvän laveerauksen.
Muista, että kun keskityt tunnelmaan paremmin, silveltimenjäljestä tulee kivempi ja jos pidät koko ajan koiran olemuksen mielessäsi, etkä vain kunkin osan, niin saat koirasi luonteisen kuvan. Älä toista väsyksiin asti kerralla vaan yritä toisten isommalla innolla, niin saat paremmin onnistuneen kuvan, jos sii muistat painottaa koiran hengen etkä yksityiskohtia.

Jos maalaaat muunväristä koiraa tai muuta eläintä, maalaa ensin silmät ja kuononpää oikeilla väreillään, jotta saat ilmaan paremmin, sitten turkki omalla värillään ja vasta lopuksi varjostukset. Tai sitten voi sekoittaa turkin ruskeaan harmaata varjostusten kohdalla ja maalata sillä.
Maalaa turkin värilliset kohdat ja varjostukset siveltimenveto siveltimenvedolta kuin joka siveltimenveto näkyisi karvakiehkurana, sillä niin saat paljon näyttävämmän jäljen kuin värittämällä, vaikkeivät useimmat siveltimenvedot erottuisdikaan juuri ollenkaan.
Pörröisen turkin saat, kun kostutat paperia veteen kostutetulla siveltimellä hiukan ennen maalaamista niin, että väristä tulee sumuisempi.
Jos turkissa on eri värejä, valitse värit tunnevaikutelman perusteella eikä silmämääräisesti arvioiden juuri oikeita, jotta saat kontrastit, tunnelman ja yleisilmeen sellaisiksi kuin millainen koiran turkki kokemuksellisesti on. Jos osaat sekä tarkkaan oikeat värit että kokemuksellisen vaikutelman, voit löytää sävytettyjä värejä, joissa molemmat ovat aika lailla oikein. Tällöinkin maalaa ensin turkin väri ja varjostukset vasta sen kuivuttua.

Mielenkiinto maalattavaa mallia kohtaan tuo aika vähäisen harjoituksen myötä maalaamiseen herkkyyttä ja ilmeikkyyttä, jota yleensä luullaan taidon piirteeksi, mutta joka oikeasti on aitoa mielenkiintoa aihetta kohtaan.

torstai 30. toukokuuta 2013

Torstaina 30. toukokuuta 2013

Katselin maalauksia kirjasta, jossa on vanhoja venäläisiä ja suomalaisia mestariteoksia ja ne ainakin näyttävät ihan tarkkaan maalatuilta eikä maalia ole tarvinnut paksulti vaan melkein kuin vesiväreissä, jotta pinta on peittynyt. Maalarit ovat pystyneet maalaamaan ihan pieniäkin ykistyiskohtia öljyvärein juuri niin kuin ovat halunnuut ja  tunnelmasävyt yms. nyanssit, jotka vaativat, ettei jälki ole söhryä vaan uskollisesti maalaavan käden liikettä kuvastelevaa, olivat oikein ihan kunnolla. Eli kyllä öljyväreillä maalata voi, jos vain löytää oikean tekniikan.
Nissa maalauksissa pisti silmään, että niissä oli tenhoava kokonaisuus, kun taas minä olen maalannut tenhoavaa tavoittelevia osakokonaisuuksia ja kokonaisuudessa tavoitellut vain yhteensopivuutta ja ehkä kauneutta. No, kun yhdessä osaa, niin ehkä sen pystyy siirtämään kokonaisuuteen...
En saanut kaupan maalauspohjaa hiottua sileäksi, vaan se oli edelleen turhan ritilämäinen, mutta jotkin kaupan paperiset öljyväripohjat olivat lähes tulkoon sileitä, ja kun otin ihan ohuen siveltimen, sain tarkkaa jälkeä. Mutta sivellin oli hiukan harjasmainen, erityyppinen kuin aiemmin käyttämäni ja vaatii jonkin verran harjoitusta oppia maalaamaan sillä oikein.

Mietin, että maalaamaan voisi oppia oma ideaalinsa oppaanaan, vähän niin kuin blogissani http://nopeaoppisuus.blogspot.fi kerron. Silloin kai tavallista pulliaista jää ihmetyttämään, miten varjokohdat yms. epämääräisenhahmoiset sivukohdat maalataan, kun niitä ei hahmota oikein mitenkään. pERIAATTEESSA KAI VOISI ALOITTAA NIISTÄ HAHMOISTA, JOTKA ENSIN PISTÄVÄT SILMÄÄN JA KIEHTOVAT KATSOJAA. (Anteeksi isot kirjaimet) Ja sitten syrjäkohdat maalata tavoitellen varjon tunnelmaa, etäistä hmyisyyttä jne. Eli ensin olisi kiehtova tunnelma ja tunnelmalle uskollisesti maalattu hahmo ja sitten etsittäisiin jäljelle jääneiden kohtien vaatimattomampi kiehtovuus, tunnelma ja maalattaisiin se.

Kokeilin ohuella harjasmaisella siveltimellä paperilehtiöpohjalle ja sain tarkkaa jälkeä, mutta piirrosmaista. Tavallinen hiukan isompi sivellin oli maalaavampi, mutta senkin jälki piirrosmaista. Minulle jäi vahvasti se vaikutelma, että minkä öljyväreillä maalaa, vain toistaa huonompana versiona sitä, mitä on muilla välineillä maalaamisesta oppinut.
Vesiväreillä on hyvä maalata. Ajattelen, että jos niillä maalaisi samalla vakavamielisyydellä kuin minkä öljyväriin kohdistaa, niin varmaan jälki olisi paljon parempaa.
Kokeilin maalata eilistä isokoskelonaarasta sukimassa höyheniään. Väreille ja huolellisuudelle teki öljyvärivakavamielisyys hyvää, mutta öljyvärikokeiluista jäi osaamattomuus ja töhrymäinen maalaustapa, kuin olisi hetkellisesti hukannut nykyiset taitoni ja taantunut kouluaikojen tasolleni, joka ei niin hieno ollut.

keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Keskiviikkona 29. toukokuuta 2013

Otin valokuvia isokoskelonaaraasta ja kotona koetin maalata sen kuvasta ensin vesiväreillä ja myöhemmin toisesta kuvasta öljyvärein. Tuloksena ollut ökjyvärikuva on ensimmäinen onnistunut öljyvärityöni, tausta ja värin peittävyys suurin piirtein ok, mutta kylläpä ovat hankalat öljyvärit! Saman siveltimenvedon joutuu tyypillisesti tekemään monta kertaa ja  jälki on jotenkin söhry, siinä ei näy työn jälki ja maalaamisen ilmapiiri luonnostaan kuten vesivärimaalaamisessa. Onkohan minulta jäänyt jokin olennainen tekninen juttu öljyvärimaalaamisesta hoksaamatta vai onko tosiaan niin, että akvarelli on luonnostaan henkevämpi ja jättä taidon näkyville helpommin?


maanantai 20. toukokuuta 2013

Maanantaina 20. toukokuuta 2013

Eilen oli Itä-Savossa upea kuva lehmistä rantaniityllä. Yritin maalata siitä lehmän kuvan. Vasemmanpuoleisessa lehmässä on vääränlainen väri. Tarttee näköjään opetella sekoittamaan värejä.

keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Taiteen myymisestä - 8. toukokuuta 2013

Se, ettei Retrettiin ole aiottu ensi kesäksi näyttelyä, laittaa miettimään, että miksiköhän? Luonnonkauniilla paikalla Punkaharjulla luonnon ympäröimän reitin päässä olisi kiva katsella luontoaiheisia maisemia, joista oppii paremmin arvostamaan ympäröivän maiseman kauneutta ja mökkeilypäiviä, oman mökkiluonnon kauneuden runsautta. Ja sit'ä paitsi nykymaailmassa tietokoneiden viedessä meininkiä uuteen toimimattomaan suuntaan toivoisi keinoa sovittaa rakentavasti yhteen sivistys ja käytännön mökkeily, ja sen taide tarjoaa - mutta paremmin Retretissä kuin Savonlinnan keskustassa. Arvotaulut kai ovat kovin kalliita, mutta voisiko järjestää pienemmän (luolasto vaatii jotakin remonttia) vähemmän tunnettujen paikallisten ja romaanitaiteilijoiden näyttelyn Retretin taloissa? Kai sekin antaisi lisäravintoa taiteenn'älkäisten kesälomaan ja ylipäätään olisi kiva lisä kesälomapäiviin.
Jos vaikka olisi myyntinäyttely: ensin joitakin hienompia tauluja, joita ei voi ostaa tai ainakaan saada ennen kesän loppua ja sitten iso kasa erilaisia myytävissä olevia tauluja. Jos ne olisivat tiiviisti värikkäänä joukkona vierekkäin ja päällekkäinkin, niin vastaisiko se sitä, millaisia ne olisivat mökillä seinällä tai kotona piirongin tai sohvan yllä? Harvalla on iso valkoinen seinä tyhjänä kotonaan tai mökillä. Mökillä on yleensä seinällä muita kuvia ja kaikenlaista tarpeellista ja luonnosta löytyneitä heiniä, sulkia, kaarnanpaloja jne., jolloin katsottavan joutuu poimimaan muun ihan erilaisen lomasta eikä se silti vähemmän kiva ole.
Pitäisikö taidetta myyvän käyttää sosiaalista lomailu- ja elämänviisauden arvostamisasennetta sen sijaan, että keskittyisi taiteen tekoonja taiteeseen instituutiona? Luulisi olevan tärkeää katsella taulua sen ostamisesta kiinnostuneen kävijän silmin. Ja tärkeää on antaa esimerkillään hyvä henki kävijöiden taideharrastukseen - ei siis uupuneen urautunut tai kirjanoppinut kurssimainen - vaan innostunut, hengessä läsnä vaikkei aina kirjainta osaa, innostunut ja sydämellään mukana myymisessä eli siis jakamassa jotakin arvokasta niillekin, jotka eivät osta...

maanantai 6. toukokuuta 2013

Maanantaina 6. toukokuuta 2013

Ilmeisesti maalaamista ei opi, jos ajattelee urakalla sen tehdä, ei siis myöskään, jos ajattelee siitä mahdollista ammattia ja tekee yhtään ammattilaismaisesti. Vaan on maalattava vain mielikseen, maalaamisen ja katselemisen, tunnelmien, tunteiden, elämänviisauden ja kauneuden kiehtovuuden vuoksi jotakin vain - ei työmäisesti vaan hetken mielitekona ja ei yhtään enempää.

Tänään otin vesivärit pitkästä aikaa ja kokeilin maalata puita, muttei oikein sujunut. Yhden kivan käppyräoksan löysinja sain jotenkin langanpäästä kiinni. Sitten sulattelin maalaamisesta oppimaani ja kokeilin vaihteeksi maalata lehdestä löytämäni kasvokuvan. Otse ja silmät onnistuivat, mutta sitten luotin liikaa osaavaisuuteeni ja suu ja leuka menivät vääränkokoisiksi ja vääriin kohtiin.
Tuo leuka meni osin pieleen siksi, että maalasin ilman leuan ulkopuolella enkä leuan reunaa niin kuin kai olisi pitänyt. Varjostus poskessa olisi vielä tuonut kasvoihin oikeaa muotoa.  Mutta nenän ja ennen kaikkea suun väärä koko johtuu kai siitä, että liian pieni kasvojen alue kerrallaan maalasin. Silmiin riittää alue poskipäät otsa nenän yläosa, mutta suun paikka vertautuu koko päähän, osin jopa rinnan seutuun. Eli ei saisi maalata viiva ja osa kerrallaan vaan kokonaishahmoa ja siihen tunnelman perusteella oikein etenkin yhteenkuuluvuudet hahmottaen suun ja nenän, sekä sitten leuan kasvojen hahmoa luomaan.

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Keskiviikkona 27. maaliskuuta

Koetin tänään maalata männynoksaa. Lopputulos oli ok pikkupiirteiden osalta, mutta kokonaiskuva jäi lapsen piirroksen näköiseksi. Ilmeisesti pitäisi piirtää kokonaiskuva samoin kuin kaukaa pienenä nähdyn oksan: nuo pääpiirteet kokonaisuuden hahmona ja kokonaisuudessa myös noiden piirteiden kauneus. Samoin pitäisi oksa piirtää samalla tarkkuudella kuin neulaset, neulasmassaan vertautuen.

perjantai 22. maaliskuuta 2013

Perjantaina 22. maaliskuuta 2013

Olen viime päivinä muutaman kerran maalannut vesivärein maalaustelineessä olevalle paperille. Ensimmäiset kerrat eivät oikein sujuneet, mutta jo viides kerta toi ihan sujuvan maalaustavan.
Sitten  kokeilin maalata suurempia kuvia. Ensinmenivät viivat vinoon, enkä meinannut oikein hahmottaa, mikä menee mitenkin. Sitten sain osittain langan päästä kiinni ja osat oikean näköisiksi mutta keskenään erikokoisiksi. Kun sitten annoin mallina olevan koirani määrätä kuvan koon, niin menivät mittasuhteetkin oikein, mutta jälki oli edelleen suttuista ja ilmeet epätarkkoja. Kaipa tuota nyt sitten seuraavaksi harjoittelen. Aiemmin maalaamissani pikkukuvissa on se vika, että niitä pitää mennä katsomaan aikamoisen läheltä. Kullakin kuvalla näyttää olevan piiri, josta sen luontevasti hahmottaa, mutta pikkukuvilla se yltää vain läheltä katsomiseen, kun taas viimeksi maalaamallani isolla suttuisalla kuvalla tuo piiri ylettyi kauemmas, ihan luontevan katsomisetäisyyden päähän. Luulen, että ero on piirrostavassa eikä kuvan koossa niinkään. Näkökulma on jotenkin määrännyt kuvan tyylin ja se taas parhaan katsomispaikan.

keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Keskiviikkona 20. maaliskuuta 2013


Koetin maalata kuvan siitä,
miten työuupunut voisi löytää tavan ansaita rahaa: omia ihanteita kohden harrastuksenaan, sitten monenlaista osaamista vaativa työ ihanteiden suunnalta laajasta maailmasta.

torstai 14. maaliskuuta 2013

Torstaina 14. maaliskuuta 2013

Lainaus blogistani Lahjat haaveammattiin http://nopeaoppisuus.blogspot.fi
"Väkisin pakertaminen ei yleensä tuo hyvää laatua vaan työlästyneen näkemyksettömän tekemisentavan, vaikka aihe periaatteessa kiinnostaisi sinua ja olisi miellyttävä. Se on vain muistumaa kouluajoilta, jolloin kaikkien oli pakko lukea koulukurssit. Tee sen verran kuin sinua miellyttää. Anna haavemielikuvien kasvaa ja kehittyä parempilaatuisiksi, erillään taitojesi kehityksestä. Haaveitasi ylemmäs tuskin yllät, ellet ensin opi haaveilemaan vielä kauniimpia, mutta taitosi voivat hyvin kehittyä haaveisiisi asti, jollet lätistä haaveitasi taitojesi tasolle. Treenaa aina kun hyvin luonnistuu ja sinua viehättää tekeminen, sillä silloin et kompastu vääränlaisiin tekemisentapoihin, joita muiden asioiden ajatteleminen (niihin sopeutuminen) tuo, vaan yllät haaveesi karttanasi aina vain parempaan laatuun ja taitoon, ja vähitellen siis noiden oikeaan osuvien tapojen löytäminen käy aina vain helpommaksi, arkesi osaksi niin, e3ttä tekeminen tuo tyytyväisyyttä elämääsi etkä lätisty aivottomaan suorittamiseen vaan taitojesi idea ja henki on aina hyvä ja läsnä."
Lue tuosta blogistani varhaisimmat kirjoitukseni Haaveammattiin ja MIten oppia kaikki kerralla.

torstai 21. helmikuuta 2013

Torstaina 21. helmikuuta 2013

Viikko sitten kokeilin maalata vesivärein koivun ja männyn valokuvasta, mutta lunta en osannut maalata. Puut pitäisi näköjään maalata sellaisina kuin mikä niistä katsahtaessa syntyvä vaikutelma on eikä kohta kohdalta.

tiistai 19. helmikuuta 2013

Tiistaina 19. helmikuuta 2013

Savonlinnassa on näinä päivinä jäänveistokilpailut. Se sai minut miettimään, miten jäätä maalata. Yleensä pitää eläytyä materiaalin tunnelmaan ja valita värit tunnelman mukaan eikä katsomalla, vaan vain sävyttää nähtyihin väreihin päin. Ja tunnelman on tärkeää olla juuri materiaalin ja kohteen tunnelma ja tarkka muoto toissijainen, kunhan hengen vain saa oikein.


maanantai 11. helmikuuta 2013

Maanantaina 11,2,2013

Luen Peter Grayn kirjaa Näin opit piirtämään ja maalaamaan maisemia ja eläimiä. Se näkyisi opettavan taiteelliseksi.

Tässä joku päivä kokeilin maalata öljyvärein koirani lumella, mutta gyvin vaaleanoranssista tuli kuvassa haaleanvaalenpunainen ja vaaleanruskean (tai siis virallisesti aprikoosinvärisen) koirani pöyheä turkki jäi valkoisia pilkkuja täyteen. Jo ihan perusmaalaamisessa näkyy olevan monta opittavaa asiaa. Ja värisävyt, joihin päin värit taitetaan, täytyy sekoitaa ensin erikseen. Lumen maalaamisessa näkyisi olevan tunnelma tärkein ja varjojen muoto vähemmän tärkeä.

Yleensä piirrettävää tai maalattavaa asiaa pitää pystyä katsomaan ainakin kymmenen kertaa tarkemmin kuin mitä sen maalaa, koska muuten jää henki, ilme, idea, tunnelma ja tarkka rakenne puuttumaan.

maanantai 4. helmikuuta 2013

Ma 4.2.2013

Öljyväreillä valkoposkihanhia
Minulla on vielä tosi paljon opittavaa noiden öljyvärien käyttäytymisestä, mutta kun ajattelin samaa lehtikuvaa maalata vesivärein, niin huomasin, ettei taivasta vain saa maalattua yhtä hyvin niillä. Vesi- ja öljyväreillä on luonne-ero, miten kummallakin voi maalata helposti ja mitä taas ei. Voi vesiväreilläkin maalata, mutta lähtökohtana oleva tyyli on toinen ja siksi maalaamistakin on mietittävä ihan eri tavalla. Tähän asti olen pitänyt enemmän vesiväreistä, mutta nyt on vaakani kallistumassa öljyvärien puoleen, jos nyt sitten niillä maalaamista opin ja jos ei tule liian kalliiksi, kun näköjään noita värejä kuuluisi käyttää monin verroin nykyinen määräni.

perjantai 1. helmikuuta 2013

Perjantaina 1. helmikuuta 2013

Mietin tässä, että suomalainen perinneviisaus, näkemys Väinämöisestä jne. liittyy paljolti luontosuhteeseen, siihen, että on juuret metsäsuomalaisuudessa ja että luontosuhde vaikuttaa ajattelutapaan luoden kokonaiskuvallisen objektiivisen maisemakuvan, jonka osana myös sosiaaliset suhteet ja yhteiskunnan toiminta ovat, oma vastuuntunto omaa osuutta yhteisön toiminnasta kantamassa.
Maalatessa on usein hyvä, jos ontunnelmallinen havainto ja aistihavainnot siinä lisänä. Mutta perinteisessä suomalaisessa havainnossa näyttäisi olevan konkreettinen aistivoimainen havainto ja tunnelmataju sen lisänä lisäsyvyyttä tuomassa. Eli epämääräisen tuntemuksen sijaan lähtökohtana on konkreettinen objektiivinen todellisuus ja tunteet ja tunnelmataju tuovat siihen syvemmän ymmärryksen siitä, mitä ilmiöt elämälle merkitsevät. Silloin vaikuttavuus luo elämän mittasuhteet ja maailmankuvan suuren kokoluokan ilmiöistä ja elämän merkityksellisimmistä syvään tunteita koskettavista perusasioista. Silloin ihmisen elämä rinnastuu viereisen ihmisen ja eläimen elämään myötäelävästi ja vastuuntuntuo luoden, yhteisen elämänkokemuksen jakaen tuolla abstraktimmalla rinnastumien ja liittoutumisen mielekkyyksien tasolla. Ei ole kikkailua eikä juonittelua vaan kovaa realismia ja tunteiden kuuntelemista tuossa maisemakatseen kaltaisessa perinteisessä suomalaisessa ajattelussa.

(Learn the skills of Finns http://finnishskills.blogspot.fi/
Miten suomalainen kulttuuri opitaan koko maailmassa - katso tarina http://hubpages.com/hub/Army-Robots-Running-Wild-CURED
Helppo ja tehokas objektiivisen ajattelun kurssi http://pikakoulu.blogspot.fi/2011/11/ajattelukurssi.html)

* * *
Onks tuo nyt sitten perinteinen suomalaisuus paras malli muussakin kuin ajattelussa, vaikka ajattelussa kyllä on? Entisaikojen suomalaiset tapasivat elää kovin rankkaa elämää, ja usein sellainen johtuu siitä, että on vääriä huonoja esikuvia tai muita kiinnittymiskohteita pielessä. Esim. jos ottaa mallia liian rankkaa elämää viettävistä, niin he tekevät liian rankkoja elämänvalintoja, joilla ei itse pysty kunnon elämää elämään, vaikka esikuvana oleva komea villieläin pystyisikin. Tai jos matkii sellaista, josta elämän rankkuus näkyy, niin hän siis on helisemässä siinä, missä itse pärjää noin vain, eli ei ole esikuvaksi sopiva. Ja jos sitten ottaa mallia kevyttä elämää viettävistä huithapeleista, niin nämä use3in ostavat vapautensa sillä, että' ovat jotenkin moderneja, ts. heittävät jotakin isoa ikävää muiden niskaan, mikä huonontaa elinolot, jos sitä laajemmin seurattaisiin, ja mikä kaatuu helposti vastuuntuntoisen niskaan, jos hänellä ei tuota samaa ulospääsytietä ole käytössäänn tai jos hän lähtee auttamaan huono-osaisia joutuen heidän kanssaan samaan kastiin. Hyviä malleja ovat elämänviisaat moraaliset naiset, ja terveet ikiaikaiset elämäntavat - ei niinkään rankkuutensa kuin elämänpiirinsä osalta. Etenkin liikunta tuo elinvoimaa ja jaksavaisuutta ja joustavuutta sekä elämänviisautta. Myös uskonnot auttavat, ortodoksinen kristinusko uskontona ja buddhalaisuus taidon oppikurssina. Yleensä pärjää hyvin, jos on hyvä esineellistämätön ja sanallistamaton aistihuomio ja avara huomio tuntemuksissa, tunnelmissa, tunteissa, sosiaalisuuden eri puolissa, niin, että huomaa sekä hyvät asiat onnen l'ähteet ja arjen asiat että uhkaavat vaarat ja epäonnen lähteet, ja sitten on hyväntuulisen toimelias, elinvoimainen ja elämänviisas niin, että osaa viisaasti toimia, välttää vaarat, tarttua onneen ja elää arjen hyvällä tervehenkisellä ikiaikaisella tavalla.
Vanhassa suomalaisessa maalauksessa on pitkälti ajattelun näkökulma, jonka huonona puolena on elämän vaikeuksiin suhtautuminen "pitää, täytyy"-perspektiivistä, joka saa ikään kuin tarraamaan niihin kiinni. Maailma on hieno, mutta siihen tarraamisen pitäisi olla terveeseen elinvoimaiseen onnelliseen tarraamista niin kuin yksinkertaiset perustunteet kehottavat eikä hienon lähestymistavan sotkermista siihen, mihin reagoidaan. Hyvä ajatteluhuomio virtaa positiivisten tunteiden aiheuttajia kohden ja negatiivisten tunteiden aiheuttajista poispäin löytäen teitä onnellisempaa nmenestyksekkäämpään elämään, juuri niin kuin tunteiden viesti on. Onnistuneesta positiivisia tunteita aiheuttavasta voi ottaa mallia, epäonni ei käy malliksi, vaikka luonto rajussa komeudessaan onkin tervehenkinen ja erinomainen malli ihmisille.
Ihmisten arvioimisen kykyä parantaa sekä myötäelävä hyvän toivominen heille, jota suomalaisilla kyllä on ja joka tuo "ajatuksenlukukykyä", ja se, että on itse saanut toteuttaa toiveitaan elämässään vapaasti oman mielensä mukaan saaden siten kokemusta eri elämä'naloista ja elämisentavoista ja elämäntilanteista, mikä luo luonteenlaatujen ymmärtämisen kykyä, mitä suomalaisilla on liian vähän - lieneekö ruotsinkielisen muodollisuuden ylivallan syytä vai miksi?

maanantai 21. tammikuuta 2013

Maanantaina 21. tammikuuta 2013

Tartuin siveltimeen ohimennen hetken ailahduksesta ja jälki ei ollut minkään näköistä. Näyttäisi olevan kokonaan tsempistä kiinni, millaista jälkeä syntyy, sekä tunnelman osalta että piirrosjäljen laadun ja mittasuhteiden. Myös liika sosiaalisuus haittaa, kun tulee koulumainen laatikkomainen raapustus tyylivaikutteena kuin tietynlaisten viivojen piirtäminen olisi ideana, vaikka maalaamisen tenhoavuus on katsomishetken tunnelmasta kiinni ja siitä, miten vahvasti mielikuvaansa eikä piirrostaitoaan myöten maalaa. Ja se piirrostaito taas on kiinni mielessä pidetyistä aistituista hahmoista, joissa on kaikki elämän tunnelma ja monimutkaisuus mukana, ja sitten vain piirretään jotakin samantunnelmaista summa mutikassa, esim. ei mitata kuvan osien pituuksia vaan piirretään tunnelman perusteella jotakin vain niin, että tunnelma tulee oikein ja rakenteet oikeantunnelmaisia eli siis mielessä pidettävä tunnelma ja aistihavainto vahvoina ja maalattava ne oppainaan eikä muotokielen avulla.

tiistai 15. tammikuuta 2013

Tiistaina 15.1.2013

Eilen, kun tartuin siimeen, oli oloni epävarma, kun en ollut maalannut viime aikoina, vaikka olin kyllä miettinyt maalaamista ja mielikuvaharjoitusten tasolla kokeillut maalata sitä sun tätä. Kokeilin maalata tunnelmallisesti myös ne kohdat, jotka aiemmin olisin useimmiten vain värittänyt, ja se tuntui tekevän tyylille kovin hyvää, mutta paljon kiinnostusta se vaatii, mutta niihän olenkin maalausharrastunut!
(Kuvassa lumisten vanhojen mäntyjen tunnelmaa, jota olin yrittänyt opetella viikon tai pari.)

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Keskiviikkona 9. tammikuuta 2013

Maalaamaan oppimiben näyttää olevan kiinni kahdesta tekijästä: 1) maailman ilmiöiden katselemisen kiehtovuudesta ja 2) siitä, ettei maalaa urautuneesti vanhojen taitojen varassa vaan on herkkä hetken vaikutelmille ja maalaa niiden varassa. Maalattavan aiheen, maiseman, tunnevireen jne. kokonaishahmo on myös hyvä pitää mielessä maalatessa, niin eivät mittasuhteet mene vinksalleen.   Kuuntelen Radio Suomen luontomaalausiltaa. Siinä pohdittiin liikkuvan linnun maalaamista. Tuli mieleeni, että jos uppoaa kokemukseen ja sen tenhoavuuteen niin, että kokemus painuu vahvana mieleen juuri vaikuttavimmilta osin, niin tuon vaikuttavan kauniin näkymän voi siihen keskittymällä pitää mielessään muutaman minuutin ja maalata, jos ei sinä aikana niin katsele muuta, etenkään arkisen lättänästi. Harjoittelemalla voi tässä kehittyä taitavammaksi.