perjantai 31. toukokuuta 2013

Koiran valokuvaus- ja maalausohje

Hyvän valokuvan saa, kun heti kuvattuaan näyttää kuvan koiralle, niin
kuin digikameralla voi hyvin tehdä, niin koira oppii itse
poseeraamaan. Sillä tavoin seuraillen koiran omaa näkemystä saa kivoja
kuvia, joissa on uudenlaista tenhoa ja viehättävyyttä.
Kuva otetaan KESKELLÄ HETKEÄ. Tyypillisiä kuvia saa, kun tavallisen
hetken kuluessa ottaa kuvan. Mutta hyvä on silloinkin, jos koira on
tottunut itse näkemään, millaisia kuvia siitä millaisellakin hetkellä
näpsäisten syntyy. Silloin se voi lisätä kuviin kivaa itselleen
tyypillistä henkeä kuin ihminen peilin edessä tai mukavassa seurassa.
Ainakin omat koirani ovat oppineet luomaan itse kivoja vapaamuotoisia
näkymiä, koska olen niistä harrastunut, sekä kuvaamisen että
maalaamisen vuoksi että pidän kauneudesta ylipäätään. Mutta koirani
ovatkin kovin harjoitelleet sirkusesiintymistä omin päin, sillä
treenasin niitä sirkukseen, ks. http://lukevatkoirat.blogspot.fi .

Näin piirrän japaninpystykorvan (valkoinen pystykorva, seurakoirakokoa) koiran ollessa mallina tai valokuvasta
Paras väline piirtämiseen ja maalaamiseen ovat vesivärit. Ota kuppiin vettä, vesivärit, pieni sivellin ja talouspaperin palanen sekä tavallinen vesiväripaperi. Pidä siveltimestä kiinni vähän kuin kynästä ja tue kätesi paperiin, niin saa tarkkaa jälkeä.
Japaninpystykorvan silmät, kuononpää ja suu sekä korvat luovat ilmeen pitkälti. Korvien sisuksen varjot voi maalata harmaalla ja nuo muut ovat usein mustia (japaninpystykorvan suupielet ovat mustat). Turkin varjoihin paras on aivan vaalea, melkein valkoinen harmaa, jota saa vesivärien kanteen tai vaikkapa paperilautaselle laimentamalla pienestä pisarasta mustaa.
Maalatessa on tunnelma eli ilme tärkein eikä kannata miettiäviivoja, etäisyyksiä, kulmia ja geometrisia muotojen muodostamaa sanastoa. Katso, minkä muotoisia silmät ovat ja mikä niiden ilme on. Sitten piirrä ne ilmeen perusteella oikeinja muotokin suurin piirtein. Esim. silmien etäisyyden saat oikein, kun mietit, mikä silmäparin tunnelma on: jos maalaan tähän, niin tuleeko liian lähekkäiset silmät, ja jos tuonne, niin tuleeko liian kaukaiset silmät, missä kohden on tunne oikein, oman koiran tunnelmainen, piirrä sinne ja yhtä lailla tunteen perusteella toisen silmän kanssa yhteensopivan kokoinen ja näköinen silmä.
Katso sitten koiran pään tunnelmaa: mikä on kirsun tunnelma, kun silmät ovat siinä vieressä? Piirrä paperille kirsu oikeanmuotisena mutta ennen kaikkea oikeantunnelmallisena oikeantunnelmaiseen kohtaan kuin mielesi hahmo itsensä piirtäisi paperille ilman etäisyysmittoja, muotokieltä, kulmia yms. piirtämisestä tuttua teknistä sanastoa.
Jos suu on näkyvillä, koe suun rooli kasvoissa: tässä läähättää koirani ja on söpö. Piirrä suun tummat osat samoin hahmon tunnelman perusteella kuin näkövaikutelmassa. Ja sitten oikeaa ilmettä sekä kielelle että koko päälle ja silmille tavoitellen aivan haaleanpunainen kieli.
Korvia ei saa maalata yhtä tummalla vaan otettava vaaleahkoa harmaata tummiinkin varjoihin. Kiinnitä huomiota korvien rooliin koiran elämässä: näin koira kuuntelee, on valpas, elehtii korvillaan, on läsnä ja osallistuu ja se näkyy korvistakin. Piirrä korvien varjot näkömielikuvan perusteella oikeantunnelmaisiksi tarkasta muodosta välittämättä.
Ota sitten aivan valtavan vaaleaa harmaata ja piirrä näkömielikuvan perusteella pään seudun varjot niin, että koiran tunnelma dominoi siinä, miten ne piirrät - ei muotokieli tai mittamäärälliset arviot varjoista. Maalaa sitten niskan varjoja ja etutassujen varjon puoleisia reunoja samalla periaatteella. Ja sitten kroppa, häntä ja takatassut kiinnittäen puolella silmällä huomiota aiemmin maalattuun koiran osaan, jotta ensi sijassa maalaa samaa koiran hahmoa ja toissijaisesti vain söpösti kutakin osaa: häntähuiskua, tassujen polkuanturoita (keskiharmaat) ja turkin lennokkaita kiehkuroita.
Sekoita hyvin haaleaa väriä taustaksi aimo määrä vesivärien kanteen. Periaatteessa sitä voisi olla hiukan vaaleampana myös turkin varjoissa (aiempi vaihe). Kostuta sivellin pelkkään veteen ja piirrä juuri turkin reunan ulkopuolelta turkin tunnelmaa kuvastelevalla siveltimenjäljellä koiran ympäri tai tai ensin vain puoli koiraa. Maalaa sitten niiltä kohdin tausta niin, että maalaat siveltimenjäljen kohdalta, muttet aivan turkin reunaan kumminkaan, niin maali leviää siihenkin. Näin saat taustan maalattua turkin tunnelmaa kuvastaen ilman, että siveltimenjälki jättää suttuisan kuivuneen kehän koiran ympärille, vaan saat ihan hyvän laveerauksen.
Muista, että kun keskityt tunnelmaan paremmin, silveltimenjäljestä tulee kivempi ja jos pidät koko ajan koiran olemuksen mielessäsi, etkä vain kunkin osan, niin saat koirasi luonteisen kuvan. Älä toista väsyksiin asti kerralla vaan yritä toisten isommalla innolla, niin saat paremmin onnistuneen kuvan, jos sii muistat painottaa koiran hengen etkä yksityiskohtia.

Jos maalaaat muunväristä koiraa tai muuta eläintä, maalaa ensin silmät ja kuononpää oikeilla väreillään, jotta saat ilmaan paremmin, sitten turkki omalla värillään ja vasta lopuksi varjostukset. Tai sitten voi sekoittaa turkin ruskeaan harmaata varjostusten kohdalla ja maalata sillä.
Maalaa turkin värilliset kohdat ja varjostukset siveltimenveto siveltimenvedolta kuin joka siveltimenveto näkyisi karvakiehkurana, sillä niin saat paljon näyttävämmän jäljen kuin värittämällä, vaikkeivät useimmat siveltimenvedot erottuisdikaan juuri ollenkaan.
Pörröisen turkin saat, kun kostutat paperia veteen kostutetulla siveltimellä hiukan ennen maalaamista niin, että väristä tulee sumuisempi.
Jos turkissa on eri värejä, valitse värit tunnevaikutelman perusteella eikä silmämääräisesti arvioiden juuri oikeita, jotta saat kontrastit, tunnelman ja yleisilmeen sellaisiksi kuin millainen koiran turkki kokemuksellisesti on. Jos osaat sekä tarkkaan oikeat värit että kokemuksellisen vaikutelman, voit löytää sävytettyjä värejä, joissa molemmat ovat aika lailla oikein. Tällöinkin maalaa ensin turkin väri ja varjostukset vasta sen kuivuttua.

Mielenkiinto maalattavaa mallia kohtaan tuo aika vähäisen harjoituksen myötä maalaamiseen herkkyyttä ja ilmeikkyyttä, jota yleensä luullaan taidon piirteeksi, mutta joka oikeasti on aitoa mielenkiintoa aihetta kohtaan.

torstai 30. toukokuuta 2013

Torstaina 30. toukokuuta 2013

Katselin maalauksia kirjasta, jossa on vanhoja venäläisiä ja suomalaisia mestariteoksia ja ne ainakin näyttävät ihan tarkkaan maalatuilta eikä maalia ole tarvinnut paksulti vaan melkein kuin vesiväreissä, jotta pinta on peittynyt. Maalarit ovat pystyneet maalaamaan ihan pieniäkin ykistyiskohtia öljyvärein juuri niin kuin ovat halunnuut ja  tunnelmasävyt yms. nyanssit, jotka vaativat, ettei jälki ole söhryä vaan uskollisesti maalaavan käden liikettä kuvastelevaa, olivat oikein ihan kunnolla. Eli kyllä öljyväreillä maalata voi, jos vain löytää oikean tekniikan.
Nissa maalauksissa pisti silmään, että niissä oli tenhoava kokonaisuus, kun taas minä olen maalannut tenhoavaa tavoittelevia osakokonaisuuksia ja kokonaisuudessa tavoitellut vain yhteensopivuutta ja ehkä kauneutta. No, kun yhdessä osaa, niin ehkä sen pystyy siirtämään kokonaisuuteen...
En saanut kaupan maalauspohjaa hiottua sileäksi, vaan se oli edelleen turhan ritilämäinen, mutta jotkin kaupan paperiset öljyväripohjat olivat lähes tulkoon sileitä, ja kun otin ihan ohuen siveltimen, sain tarkkaa jälkeä. Mutta sivellin oli hiukan harjasmainen, erityyppinen kuin aiemmin käyttämäni ja vaatii jonkin verran harjoitusta oppia maalaamaan sillä oikein.

Mietin, että maalaamaan voisi oppia oma ideaalinsa oppaanaan, vähän niin kuin blogissani http://nopeaoppisuus.blogspot.fi kerron. Silloin kai tavallista pulliaista jää ihmetyttämään, miten varjokohdat yms. epämääräisenhahmoiset sivukohdat maalataan, kun niitä ei hahmota oikein mitenkään. pERIAATTEESSA KAI VOISI ALOITTAA NIISTÄ HAHMOISTA, JOTKA ENSIN PISTÄVÄT SILMÄÄN JA KIEHTOVAT KATSOJAA. (Anteeksi isot kirjaimet) Ja sitten syrjäkohdat maalata tavoitellen varjon tunnelmaa, etäistä hmyisyyttä jne. Eli ensin olisi kiehtova tunnelma ja tunnelmalle uskollisesti maalattu hahmo ja sitten etsittäisiin jäljelle jääneiden kohtien vaatimattomampi kiehtovuus, tunnelma ja maalattaisiin se.

Kokeilin ohuella harjasmaisella siveltimellä paperilehtiöpohjalle ja sain tarkkaa jälkeä, mutta piirrosmaista. Tavallinen hiukan isompi sivellin oli maalaavampi, mutta senkin jälki piirrosmaista. Minulle jäi vahvasti se vaikutelma, että minkä öljyväreillä maalaa, vain toistaa huonompana versiona sitä, mitä on muilla välineillä maalaamisesta oppinut.
Vesiväreillä on hyvä maalata. Ajattelen, että jos niillä maalaisi samalla vakavamielisyydellä kuin minkä öljyväriin kohdistaa, niin varmaan jälki olisi paljon parempaa.
Kokeilin maalata eilistä isokoskelonaarasta sukimassa höyheniään. Väreille ja huolellisuudelle teki öljyvärivakavamielisyys hyvää, mutta öljyvärikokeiluista jäi osaamattomuus ja töhrymäinen maalaustapa, kuin olisi hetkellisesti hukannut nykyiset taitoni ja taantunut kouluaikojen tasolleni, joka ei niin hieno ollut.

keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Keskiviikkona 29. toukokuuta 2013

Otin valokuvia isokoskelonaaraasta ja kotona koetin maalata sen kuvasta ensin vesiväreillä ja myöhemmin toisesta kuvasta öljyvärein. Tuloksena ollut ökjyvärikuva on ensimmäinen onnistunut öljyvärityöni, tausta ja värin peittävyys suurin piirtein ok, mutta kylläpä ovat hankalat öljyvärit! Saman siveltimenvedon joutuu tyypillisesti tekemään monta kertaa ja  jälki on jotenkin söhry, siinä ei näy työn jälki ja maalaamisen ilmapiiri luonnostaan kuten vesivärimaalaamisessa. Onkohan minulta jäänyt jokin olennainen tekninen juttu öljyvärimaalaamisesta hoksaamatta vai onko tosiaan niin, että akvarelli on luonnostaan henkevämpi ja jättä taidon näkyville helpommin?


maanantai 20. toukokuuta 2013

Maanantaina 20. toukokuuta 2013

Eilen oli Itä-Savossa upea kuva lehmistä rantaniityllä. Yritin maalata siitä lehmän kuvan. Vasemmanpuoleisessa lehmässä on vääränlainen väri. Tarttee näköjään opetella sekoittamaan värejä.

keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Taiteen myymisestä - 8. toukokuuta 2013

Se, ettei Retrettiin ole aiottu ensi kesäksi näyttelyä, laittaa miettimään, että miksiköhän? Luonnonkauniilla paikalla Punkaharjulla luonnon ympäröimän reitin päässä olisi kiva katsella luontoaiheisia maisemia, joista oppii paremmin arvostamaan ympäröivän maiseman kauneutta ja mökkeilypäiviä, oman mökkiluonnon kauneuden runsautta. Ja sit'ä paitsi nykymaailmassa tietokoneiden viedessä meininkiä uuteen toimimattomaan suuntaan toivoisi keinoa sovittaa rakentavasti yhteen sivistys ja käytännön mökkeily, ja sen taide tarjoaa - mutta paremmin Retretissä kuin Savonlinnan keskustassa. Arvotaulut kai ovat kovin kalliita, mutta voisiko järjestää pienemmän (luolasto vaatii jotakin remonttia) vähemmän tunnettujen paikallisten ja romaanitaiteilijoiden näyttelyn Retretin taloissa? Kai sekin antaisi lisäravintoa taiteenn'älkäisten kesälomaan ja ylipäätään olisi kiva lisä kesälomapäiviin.
Jos vaikka olisi myyntinäyttely: ensin joitakin hienompia tauluja, joita ei voi ostaa tai ainakaan saada ennen kesän loppua ja sitten iso kasa erilaisia myytävissä olevia tauluja. Jos ne olisivat tiiviisti värikkäänä joukkona vierekkäin ja päällekkäinkin, niin vastaisiko se sitä, millaisia ne olisivat mökillä seinällä tai kotona piirongin tai sohvan yllä? Harvalla on iso valkoinen seinä tyhjänä kotonaan tai mökillä. Mökillä on yleensä seinällä muita kuvia ja kaikenlaista tarpeellista ja luonnosta löytyneitä heiniä, sulkia, kaarnanpaloja jne., jolloin katsottavan joutuu poimimaan muun ihan erilaisen lomasta eikä se silti vähemmän kiva ole.
Pitäisikö taidetta myyvän käyttää sosiaalista lomailu- ja elämänviisauden arvostamisasennetta sen sijaan, että keskittyisi taiteen tekoonja taiteeseen instituutiona? Luulisi olevan tärkeää katsella taulua sen ostamisesta kiinnostuneen kävijän silmin. Ja tärkeää on antaa esimerkillään hyvä henki kävijöiden taideharrastukseen - ei siis uupuneen urautunut tai kirjanoppinut kurssimainen - vaan innostunut, hengessä läsnä vaikkei aina kirjainta osaa, innostunut ja sydämellään mukana myymisessä eli siis jakamassa jotakin arvokasta niillekin, jotka eivät osta...

maanantai 6. toukokuuta 2013

Maanantaina 6. toukokuuta 2013

Ilmeisesti maalaamista ei opi, jos ajattelee urakalla sen tehdä, ei siis myöskään, jos ajattelee siitä mahdollista ammattia ja tekee yhtään ammattilaismaisesti. Vaan on maalattava vain mielikseen, maalaamisen ja katselemisen, tunnelmien, tunteiden, elämänviisauden ja kauneuden kiehtovuuden vuoksi jotakin vain - ei työmäisesti vaan hetken mielitekona ja ei yhtään enempää.

Tänään otin vesivärit pitkästä aikaa ja kokeilin maalata puita, muttei oikein sujunut. Yhden kivan käppyräoksan löysinja sain jotenkin langanpäästä kiinni. Sitten sulattelin maalaamisesta oppimaani ja kokeilin vaihteeksi maalata lehdestä löytämäni kasvokuvan. Otse ja silmät onnistuivat, mutta sitten luotin liikaa osaavaisuuteeni ja suu ja leuka menivät vääränkokoisiksi ja vääriin kohtiin.
Tuo leuka meni osin pieleen siksi, että maalasin ilman leuan ulkopuolella enkä leuan reunaa niin kuin kai olisi pitänyt. Varjostus poskessa olisi vielä tuonut kasvoihin oikeaa muotoa.  Mutta nenän ja ennen kaikkea suun väärä koko johtuu kai siitä, että liian pieni kasvojen alue kerrallaan maalasin. Silmiin riittää alue poskipäät otsa nenän yläosa, mutta suun paikka vertautuu koko päähän, osin jopa rinnan seutuun. Eli ei saisi maalata viiva ja osa kerrallaan vaan kokonaishahmoa ja siihen tunnelman perusteella oikein etenkin yhteenkuuluvuudet hahmottaen suun ja nenän, sekä sitten leuan kasvojen hahmoa luomaan.