lauantai 1. helmikuuta 2014

Lauantaina 1. helmikuuta 2014

Sain tuosta marketissa nakemastani romaaninaisesta sen vaikutelman, etta lampo ja elamanmakuisuus tekevat maalauksesta myyvan. Elamanviisaus, se, etta maalaus tuo lohtua ja viihdyttaa, mutta se on oikeastaan sita, etta antaa elamanviisauden siemenia, joista elama kasvaa paremmaksi, onnellistuttamisen ja menestymisen tarppeja, viisauden perushuomioita. Hanen seurassaan ollut romaanimies ei nayttanyt niin paljon maalaavalta vaan ehka pikemminkin tanssivalta ja antoi vaikutelman, etta "vigour" myy, ne taidon piirteet, joista voi ottaa oppia, jotka ovat olennaisia taidoissa kasvamisessa, jonkinlaiset bravuurit, joista sosiaalisella silmalla tunnelmatajun perusteella saa vaikutelman taidosta ja siita miten tuota taitoa oppia, ja jonkinlaiset parjaavyyden ja kilpailussa menestymisen piirteet laajemmalti. Naisella siis valttina elamanviisaus ja miehella astetta alempi taitotaso eli kilpailuissa yms. parjaaminen. Mutta molemmissa olennaista tuo niiden kokemuksellinen koskettavuus aisti- ja tunnetasolla seka noiden elamanalueiden vaikuttavuus.
Yleisvaikutelmani ei ole, etta romaanit olisivat taitavampia kuin suomalaiset, vaan romaanit ovat usein iakkaampia eli heita pitaisi verrata 60-vuotiaisiin ja vanhempiin tms. Tai sitten se on se, etta he ovat lomalla ja matkailevat eli pitaisi verrata kesalomalaisiin, etenkin luonnon helmassa liikkuviin lomalaisiin.
Suomalainen ajattelee kokonaiskuvin, joten suomalaisella on mielessaan kokonainen maisema tunteita, asioita, mietteita, filosofiaa, sosiaalisia meininkeja ja elamanfilosofisia huomioita, kun btaas romaanilla pieni siru kerralaan, mika sopii paremmin yhteen kuvaan, vaikka laajempi nakemys elamasta tukeekin maalaamista olennaisesti, luulen.
Suomalainen usein luulee, etta taide on harjoittelukysymys. Mutta se onkin elavaisista mielikuvista kiinni ja ne edellyttavat, ettei ole tunnilla istuen uuvuttanut itseaan loppuun, vaan on pikemminkin tehnyt loytoretken jonnekin ja saanut siita kovoja aiheita. Haaveilijan mielikuvat ovat usein vahvempia kuin harrastajan. Siksi, jos maalaustaidon langanpaasta jotenkin saisi kiinni, niin aloittelija olisi hyvissa asemissa, ainakin suomalainen.
Useimmiten taiteiden alan taidot ovat esikuvista kiinni: jos juuri otin mallia jostakin taitavasta, nousin monessa asiassa hanen tasolleen tai jotakin sinne pain, mutta vain muutamasta taidosta jai kangertamaan, kun ne olis tarvittu avuksi, alkuperaista nakemysta kadottamatta. Jos taas seuraan vaariaesikuvia, niin taitoni katoaa, nakemykseni latistyy, en osaa pukea sita sanoiksi vaan eksyn kap[ulakieleen umpikujiin ja hedelmattomyyteen. Kapulakielinen jarki on niita huonoimpia lahtokohtia, samoin insinooritaidot, kun niissa ei ole elamankokemuksen varassa toimimista ja sanaston valitsemista ihan vain osuvuuden eika kaavan perusteella. Eli jos taiteiden alan ihmien lorvailee tai ei kelpaa mihinkaan kunnon tyohon, niin se usein johtuu siita, etta noita huoniompia esikuvia on valtettava eika siita, ettei sopisi mukaan tekemaan, jos ajattelun laatu 9olisi kyllin korkea, omakohtaisen filosofinen ja elamanviisautta ymmartava.
Yhteison kielenkayttotavoilla on valia. Luonnollisten aanensavyjen kaytto kommunikaation osana on tarkeaa. Samoin se, ettei kehonkieli ole jaykkaa vaan vapautunutta, minka kai ruotsinkielinenkin saavuttaa silla, ettei arvostele tai anna palautetta kehonkielesta vaan antaa sen olla se, mika on.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti