torstai 6. lokakuuta 2016

Seinämaalauksista

Nettiuutisissa oli tekstiä ja kuvia seinämaalauksista http://yle.fi/uutiset/3-9207068 . Joukossa oli graffittiseinä, jossa oli kivat värit ja vanhaa tuttua maalausten estetiikkaa, taiteellisuutta. Mutta sitten oli kanssa sellaisia, joissa oli tyyliteltyjä hahmoja kuin psykologia matkien, mikä mielestäni on iso virhe: elämässä ei kuulu laatikoida ihmisiä heitä ymmärtääkseen vaan se on virhe, joka syntyy, kun ulkomaalaiset elävät ihan vain laatikkomaisessa kaupunkiympäristössä missä ei niin ole puiden oksistojen monimutkaisuutta yms luonnollisia rytmejä. Ihmistä ymmärtää tuntemalla hänen elämäntilanteensa, esim. työtoverit ymmärtävät monta reaktiota ja puoliso taas toisia reaktioita kovin hyvin siksi, kun jakavat elämän. Eli ihmisiä oppii parhaiten ymmärtämään ymmärtämällä elämää, mihin taiteen perinteinen estetiikka ohjaa: tehdää aisti- ja tunnelmahavaintoja, muodostetaan maisemakuva, ymmärretään elämänperusmotivaatioita, niitä kaikille yhteisiä sekä monille tyypillisiä piirteitä, ja tunnetaan elämän tilanteita. (Maisemakuvin ajattelusta esim. http://pikakoulu.blogspot.fi/2011/11/ajattelukurssi.html .) Sosiaalisten tilanteitten setvimisessä taas on paras "Elä ja anna toisten elää"-ohje eli elämänmyönteisen itsekäs saa olla muttei puuttua toisten elämään - muuten kuin reilusti
 estääkseen näitä puuttumasta epäreilusti toisten elämään.
Uusien taitojen ja lahjojen oppimisesta ohjeita http://nopeaoppisuus.blogspot.fi

torstai 29. syyskuuta 2016

Torstaina 29. syyskuuta 2016

Osoittautui, että koirani ovat matkineet paljon vesivärien okraväriä, kun toisen koirani turkinvrin olen maalannut sillä.
Minulla on tavalliset vesivärit, joita kai koululaisille on tapana ostaa, jos haluavat maalata kotona. Niiden värien sävyissä olen huomannut kolme puolta: on (kai kuivissa värinapeissa) elämän puolia, jotka luovat tilaa maalaamistuokiolle, niin kuin okra ja ruoka&lämpö, sininen ja tunnelmallisuus, vihreä ja luonto, kirkkaanpunainen ja harrastukset. Nämä ovat samalla kai ohjeita siihen, miten maalat kunkinvärisiä aiheita tunnelmaltaan oikein, kiehtovasti. Lisäksi värit tekevät kullakin värillä maalattavaa aihettaa kiehtovaksi: okra kuin vilja tai lämmin maa, vesi viileä ja lainehtii, keltainen iloinen, jne.

tiistai 6. syyskuuta 2016

Tiistaina 6.9.2016

En ole taaskaan maalannut, mutta olen tullut miettineeksi maalaamista.
Jos on kiinnostunut elämästä eikä maalaamisesta ja ilmiöt tunnelmineen kiehtovat, niin eikö niistä vain osan kursorisesti mutta hyvällä hengellä maalaamalla tulisi sentapaista jälkeä kuin grafiikka tms, eli tyylilajin vaihto, olennaisen poimiminen, tunnelman onnistuneisuus ja oma näkemys lähtevätkin siitä, ettei uraudu kuvataidealalle ja samaistu sen väkeen vaan on siltä enemmän syrjässä, hetkellisen maalamisimpulssin kanssa eikä malarimaisesti elellä yrittävä.
Kanssa kun mietin piirustuksen ja maalaamisen oppikirjoja hyllyssäni, niin ensimmäiset olivat parhaat. Ne näyttivät maalaamisen hetkellisenä tekona, esim. 15 min viikossa, toimeliaan elämän virrassa. Kun taas piirustustuntimaista ihan vain piirustuksen tai maalaamisen näyttävää näkökulmaa käyttävät myöhemmin hankkimani kirjat lätistivät elämänkokemuksen ja venyttivät maalausaiheen jatkuvaksi virraksi, jolta ei niin kiinnostavaa löytynyt.
Löysin pari muutaman vuoden takaista muovailuyritelmää. Niitä kun surin, niin hoksasin, että jos niitä pitäisi symboleina, niin ne olisivat paljon onnistuneempia. Mutta silloin kävisi niin, että seuraavat yritelmät olisivat vielä paljon enemmän lättäniä ja epäonnistuneita, hengettömiä. Kai on niin, että symbolin pitää avautua elämään ja se ei teoriatadsolta lähtien onnistu, vaan on elettävä, välitettävä maailman ilmiöistä ja joskus sitten jotakin kiehtovaa tehdessään hoksaa, että tuossahan olisi hyvä symbolinen aihe, jolloin elämänkokemuksen koskettavuus tuo symbolille elämääkoskettavuutta. Mutta se siis meinaa, että symboliaiheet hautuisivat ehkä muutaman vuoden aikana, mikä milloinkin maalaukseksi tai käsityöksi asti, eivätkä heti piirustustunnilla. Mutta sen sijaan, jos olisi hyvä aihe maalaukselle, niin ehkä se voisi samalla toimia symbolina, jos oma ajatusmaailma kertyoo ilmiöiden merkityksestä maailmassa, mitä esim. "rakkaus" elämässä merkitsee ja mikä siinä on viisasta, elämänviisasta, tervehenkistä, ideaaleja vaalivaa, eläväistä, koskettavaa yms.

maanantai 29. elokuuta 2016

Maanataina 29. elokuuta 2016

"Voikohan olla, että romaaneihin on joku kommunikaatiokatko, niin eivät tule aina autokaupoissa uskotuiksi, vaan on toisen osapuolen oltava selkeä?
Romaani on kai taideorientoitunut vanhus, joka voi olla kovin taitava, mutta onko sittenkään taitava myymään - savolainenkaan - jos myyntipuheiden kohokohdat pitävät paikkansa? Eikö silloin vain pilkkahinnan saanut? Vaikka eihän kaikki taide yhtä hyvälaatuista ole, kun jotkut tekevät mainostettuna feikkinä sitä, mitä muut oikeasti syvällisesti elämänviisaasti hyvällä laadulla."

* * *
Ei ole taaskaan tullut maalattua, jotenkin on katseleminenkin ollut vähäisempää ehkä viimeisen vuoden verran. Sen sijaan olen viime ajat pohtinut omasta mielestäni isoja kysymyksiä kuten vaikkapa kulttuureja, vanhuksia yms.
Voiko olla, että maalaaminen ei suju siksi, kun maalaamisesta ovat tavallaan harrastuneet kovin monet erilaiset ihmiset ja maalatakin voi kovin eri tavoin?
On esim. kauneusorientoitunutta maalaamista, esim. luontomaisemia, joissa osat pelaavat yhteen ka taulu on samalla katsomisen ja kokemisen tavan kuvaus, kovin kaunis, tunnelmallinen.
Tai koulumaista, kun on koulun käynyt ja tavallaan on tunnelmallinen tai kauniskin mutta ei kokonaisuutena vaan erillisistä osista koostuva kuin sanat tai sarjakuvat tai kykenemättömyys valita värejä tarkkaan ja ajatuksia, tunnelmia jne viisaasti.
Tai kun ei oikein osaa maalata mutta on hyvä henki ja touchi esim. väreihin ja sosiaalisiin imeisiin, elämänkokemuksen tunnelmallisuuteen.
Tai kun katselee omia kuviaan ja tuttujen ihmisten kuvia, niin syntyy suttu, jossa ei ole taidon häivää.
Tai maalaa kuin koristekuvion, kauniin, säännöllisen, rakenteisen, mutta osallistumattoman.
Tai miettii ideoita ja piirtää ne.
Tai on taulun aihe tärkeä, elämänmakuinen.
Ja mitä noita nyt on.

torstai 18. elokuuta 2016

Torstaina 18. elokuuta 2016

Katsotaas oikeastaan näitä perusasioita jumiutumisen syistä:
Jos tekemisesi takeltelee, hidastelee siihen nähden, mikä sinulle olisi luontaista, ja muut tekemiset jäävät kovin vähiin, niin viiteryhmäsi tuossa tekemisessä on paljon heikompikapasiteettinen kuin sinä itse. Ero on kuin eri ryhmien välillä, esim. naiset ja miehet tai suomalaiset ja ruotsalaiset tai minkämaalaiet ovatkaan.
Jos itse epäröit etkä pääse alkuun ja mietit, että ehkä tehtävä tai lähestymistapa oli väärin sanoin tai väärältä kohden tai ei sinuntyyppisesi, niin olet itse paljon heikompitasoinen kuin tuo tekeminen, ja niin sinun pitäisi vaihtaa samaistumisryhmää omantasoisksesi.
Jos meininki tekemisessä menee ulkoluvuksi, oppien kunnioittamiseksi ja ei niin hyvähenkiseksi, niin ryhmä, jonka osana harrastat, on sinua paljon heikompitasoinen, muttei niin heikkotasoinen kuin tuossa edellisessä kohdassa.
Jos meininki tuntuu hälisevältä ja vikkelätempoiselta, tekemisistä toisiin viilettävältä kuten nuoremmat joskus, elävät he vikkeläjärkisemmin kuin sinä, vaikka itse olisit jotenkin syvällisempi.

sunnuntai 7. elokuuta 2016

Sunnuntaina 7. elokuuta 2016

En ole taaskaan maalannut, mutta jäin miettimään tuota, miksi maalaaminen sai elämän jumiin ja maalaamisen kanssa.
Ensin opeteltiin piirtämään ja sitten maalaamaan, näköisiä, oikeantunnelmaisia. Sitten alois etsiä aiheita ja joskus katsellessani jotakin kaunista ja vaikuttavaa miettiä, että mitenköhän se maalataan. Onk niin että maalaamisklishee ulottuu tähän saakka muttei siihen, että etsii jotakin syvällistä ja vaikuttavaa maalaamisen aiheeksi - siihen, kun maalaamisen tai piirtämisen sijasta kiinnostus siirtyy itse elämään, elämiseen, elämänviisauteen, syvällisiiin asioihin maailmassa, opetustaitoihin, hyviin elämäntapoihin, hyviin hetkiin, elämäntaitojen opettamiseen, maalaamisen myötä viisastumiseen, hyviin tekemisentapoihin niin elämässä kuin maalaamisessakin. Aina kun mietin jotakin tuollaista tai ihan vain ellelen aistit auki ja tunties, niin kenties sen myötä, että käytän mielessäni sanaa "maalaaminen" tai viittaan maalaamiseen puuhana, niin on kuin kaikki tuo hieno elämänmakuine pyyhkiytyisi pois ja tilalle tulisi jonkun kömpelö siveltimenjälki. Voiko olla, ettei siihen saa assosiaoida edes yhtenä assosiaationa monen monesta maalaamista? Että siinä käy jotenkin kuin koululaiselle puhuisi koulun pirustustunnista? Lintujenko myötä? Vai ihmisten ihmissilmän? Koirieni? Jonkin maalaamiseen liittyvän samaistumisryhmäni? Vai siksikö, että tuollainen viisaus tosiaan tulee pitkälti maalaamisen kautta ja kysyisi siis samaistumisryhmäkseen aiemmin maalanneet vanhukset tms, jotka eksyivät syvällisemmille poluille? Mutta elämänviisaushan on monesta lähteestä ja itse elämisestä eniten juuri, eikä sen jonkun osan osittainen tulkkaaminen maalaamisen taidon kielelle tarkoita, että elämä olisi elettävä maalaamisen pohjalta, ei ollenkaan. Hetken tunnelma on eri asia kuin tavallaan tunnelmallinen väri maaleissa tms. Jotenkin luulisi, että olennaista on hyvä elämä ja sen tuominen oman elämäntavan ulottuville vaikkapa kirjoituksin tai lauluin, eikä vain maalaamisen kautta.
Koirani tapaavat lojua paljon ja tuumivat tähän, että aina noin käy koirillekin: aina joku haluaa pehmennystä ja niin koirat joutuvat nukkumaan, vaikkeivät haluaisi. Se menee kai niin, että ihmiset haluavat vapaa-ajan tyyppisiä juttuja ja jos joku ehdottaa jotakin yleisesti pidettyä, kuten maalaamista, nukkumista tai syömistä, mitä he eivät itse silloin tai siinä muodossa halua, niin sysäävät tuon tekemisen toisen niskaan, että tee sitä sinä, kun kerran haluat, mutta se tarkoittaa oikeasti, että tekisi jotakin vapaa-ajan tyyppistä tai muuta hyvähenkistä, mistä itse on silloin harrastunut, eikä että pitäisi maalata tms, ja jos maalaakin, niin ei tarvitse heidän maalamismielikuvansa tapaan vaan omalla tavallaan, itseään kiinnostavia, omien taitojensa ja kiinnostuksenkohteidensa mukaan, oman luonteenlaatunsa mukaan. Ja he itse koettavat katsoa jotakin itselleen sopivaa vapaa-aikaa lähiaikoina.

lauantai 23. heinäkuuta 2016

Maalaaminen ja muut elämänalueet

En ole aikoihin maalaillut.
Osa maalaamisen viehätyksestä on sen aiheiden kiehtovuudessa ja siinä syvällisyydessä, mitä opettaa, kun yrittää saada maalauksen kohtien hengen oikein ja jotenkin syvälliseksi. Vaikkei maalaaminen suju, niin se on jotakin, mitä kaipaa muuhun elämään, jotakin, minkä maalaaminen aukaisee ja minkä toivoisi lisäksi omaan ja miksei muidenkin samoin harrastuneiden elämään. Olisi hyvä nostaa yleinen ymmärrys niin hyvälle tasolle. Olen kirjoittelemalla pyrkinyt ratkaisemaan tuosta jonkin osan ja tervehenkinen elämä arkena toisi kai tuon lopun yhdessä hienoista asioista harrastuneisuuden kanssa.
Olen kirjoitellut mm vuodenajoista http://opisuomalaisuus.blogspot.fi/2014/02/vuodenkierto-ja-henkinen-hyvinvointi.html (suom. ja engl.), vaatteiden ompelemisesta ilman kaavoja http://tunteetjatekemisentapa.blogspot.fi/2016/03/vaatteiden-ompelemisesta-ilman-kaavoja.html ja samassa blogissa mm sisustamisesta ja rakentamisesta http://tunteetjatekemisentapa.blogspot.fi , sekä ajattelukyvyn nostamisesta viisauteen päin http://pikakoulu.blogspot.fi/2013/11/hahmotustavoista.html ja haaveammattiin pääsystä http://nopeaoppisuus.blogspot.fi blogina lku , musiikin taitojen oppimisesta sekä soivasta elämänkokemuksesta http://musiikkipaivakirja.blogspot.fi .

perjantai 17. kesäkuuta 2016

Tässäkö taiteilijoiden jumiutumisten syy


17.6.2016 Tulin tänään kirjoittaneeksi Kirjailijaliittoon ja kysyneeksi Eino Leinon ruonojen kääntämisestä. Heti menin jumiin, ihan niin kuin maalaamisessakin, mutta tällä kertaa ymmärsin syyn: en tehnyt kylliksi omin päin. Kun maalaamisessa tai kirjoittaisessa on esikuvia ja varteenotettavia alan harrastajia, niin heillä on kullakin omat vahvuutensa, kullakin eri, ja ne eivät löydy samalta kohden ihmisen repertuaarista eivätkä samalla tekemisentavana, eivät samoina päivän hetkinä. Ja niinpä ne jumiuttavat tekemisen koulumaiselle perustasolla plus suttuun, kun kunkin omatr tyylipiirteet jäävät pois. Eli tarttis ihan vain elellä omaa elämäänsä,muista harrastajista ja esikuvista riippumatta ja silloin tällöin omana tekonaan, muista riippumatta maalata. Kysymättä muiden mielipidettä, vertailematta, tekemättä maalatessa heihin liittyviä tasoarvioita omasta työstään, jopa samanlaistamatta, sillä kullakin on kipinä ja taito eri kohdassa, eri asioissakin.

torstai 12. toukokuuta 2016

12. toukokuuta 2016

Tänä vuonna en ole maalannut, enkä paljoa miettinytkään maalaamista. Sen sijaan ole pohtinut sitä, miksi maalaaminen vei koko elämän ja myös maalaamisen jumiin, ja siinä tuntuu olevan se, ettei maalaamisessa ole vikaa, vaan se ei sovi kokoaikaiseksi kiinnostuksenkohteeksi ja lisäksi samaistumisryhmä on liian laaja ja jotenkin haitallinen tekemisille, vaikka osa siitä tuo syvällisyyttä ajatuksiin. Mietin tuota, että jos maalarit jakaisi tyylinsä perusteella tyyppeihin, jotka olisivat niin samankaltaisia keskenään, että osaisivat itse tunnistaa joukostaan, kuka on millainenkin, niin loppuisiko jumiutuminen siihen, kun oltaisiin taas arkijärjen kartalla. Ryhmiä olisi ainakin laimea (saamaton koko ajan, ehkä huonoin vaikute), liian muiden ammattien kouluja käynyt (kuten minä), kouluvaikutteinen (lapset tunnilla ja kuvaamataidon opettajat), kömpelö suttu (liikaa yrittää aina samalla tavalla, tarttisi tehdä muuta välillä, mutta on kai kamalan maalausmotivoitunut), kuvataiteen alalla koulutettu (usein laimea?), abstrakti tai teoreettinen kuva, mielikuvitus, keskinkertaisuus mutta maalaa kyllä ihanok, kauniita viehättäviä kuvi maalaavat lahjakkaat taitavat (mikä kai on osa-aikaista eikä kokoaikaisen harrastuneisuuden pilaamaa). No jaa, en tuosta niin tiedä, mutta jotenkin eniten näyttäisi menevän pieleen siinä, kun koirani luokittelevat minua koko ajan maalausharrastuneen lokeroonja siitä tulee tylsistynyt mitään huomaamaton tökerö jälki kaikkeen tekemiseen ja elämiseen. Onnellisempi olen ollut sinä aikana, kun en ole maalannut enkä aikonut enää maalata. Toisaalta maalauksien aiheet, sen vaatima taito ja visuaalinen näyttävyys, tunnelmallisuus, elämänviisaus, aiheiden olennaisuus kiehtovat edelleen.

Tällä blogilla on nyt ollut 2000 katselukertaa.

Maalauksien aiheet ovat mielestäni tärkeitä. Niistä kuuluisi kokonaisen elämänalueen aueta kivalla miellyttävällä antoisalla tavalla, joka auttaa aloittamaan tuon elämänalueen harrastamisen tms samantapaisen elämänalueen. Jos kuva on lättänä, ei se yleensä aukaise mitään, sillä siinä on vain otettu jokin aihe kuvaan, kenties keinotekoisesti, näkemättä sen yhteyksiä muuhun elämään, sitä muun elämän osana, jonakin elämänalueena, jota kuvata. Silloin se ei kanna, koska on huolehdittu vain kuvasta eikä elämänviisauden opettamisesta tai kivaan harrastukseen mukaan ottamisesta.

Voikohan tuo kömpelöä suttuista jälkeä tekevien virhe olla tekemisentavassa maalatessa ja maalaamiseen malleja valitessa, joka tekee sen, että maalaaminen on kuin "painan jäljen ja siitä syntyy tunnelmallinen kuva", mikä on kuin maalauksien katselijan tekeminen "keskitys katselemaan ja siinä on tunnelmallinen kuva, jonka näen ja käsitän ja jään sitä sulattelemaan". Kun taas maalaamisessa pitäisi olla aihe elävästä elämästä, elämän vipellys hienomotoriikkoinen ja tarkkuuksineen ja sen siivellä hetken aikaa tarkkaan katsellen piirtöen siveltimellä kuvia elämän aihepiireistä, elämän motivaatio vielä mukana ja elämän vilinään jatkean eikä sohvalle hidastuen, luulisin.

2.6.2016 Ihmettelin tuota, että miksi jäin jumiin, niin kävin sillä silmällä maalaamisen ja piirtämisen oppikirjani läpi, ja lähes kaikissa oli oletuksena, että ne ovat vain maalaamisen hetkille, eivät hyllyssä näkyvillä pidettäviä vaan jotenkin jumiuttavia jos jäävät mieleen pidemmäksi aikaa. Mutta ne kaksi kirjaa, joiden avulla aloitin vesivärimaalaamisen harrastamisen, olivat toisenlaisia tai sitten osasin niitä jotenkin elämänmakuisemmasta näkövinkkelistä katsoa, kun en ollut aiemmin harrastanut maalaamista. Ne olivat Parramon: Vesivärimaalaamisen kirja (tms) ja Angela Gair: Miten piirrän ja maalaan IHMISIä (tms), mutta voi olla tosiaan tuosta näkövinkkelistä myös, että pitäisi olla muusta elämästä käsin eikä maalaamis- tai piirtämiusharrastuksesta tms maalaamiseen liittyvästä käsin.

3.6.2016  Kanssa, kun mietin näin kauempaa, miksi maalatessa jää jumiin, niin osasyy on siinä, että samaistumisryhmänä muut maalaavat maalaavat kukin eri aikaan ja eri tahdilla, jolloin samaistuminen tulee helposti maalaamiseen varattuihin hetkiin eikä maalaamista harrastavan muuhun elämään. Olen myös huomannut, että jos ohimennen tulen miettineeksi jostakin näkymästä, ett' mitenköhän tuo maalataan, miten sen itse maalaisin, niin tuo hetki jää päälle, sen virittäytyminen, pitkäksi aikaa eikä jatku muina tekemisinä, kuten olisin olettanut. Voiko syy siihen olla koirissani tai lintujen kiinnostuksessa ihmisten luontoharrastuneisuuteen?  Tai sittens iinä on se, että maalaamisen aiheet ovat minusta hienoja ja haluaisin maalata juuri näyttäviä piirteitä ja jotenkin sitten maalamistuokio jää päälle eivätkä aiheet mieleen sellaisina kuin ne luonnossa näyttävämpinä ja tunnelmallisempina ovat. Mutta miksi niin käy, sitä en tiedä. Olettaako esim. puu, että sitä olisi matrkittava, jotenkin itse kasvettava omana puuversionaan, ja maalaaminen on se tekemisistäni, joka on lähinnä puumaisuutta sillä hetkellä? Mutta kun oikeastaan hahmotan puut tunnelmallisina ja maalaamismielikuva on vain nähdyn rakenteen matkimista, sen keinotekoista tekemistä. Pitäisikö puuta sitten matkia tekemisiin tai tekemisten suunnitteluun? Esim. että vähitellen tämä tekemiseni kohde kehittyy tai rakennetaan tuoksi kuin puun oksa loivasti kaareutuen kasvaa ylöspäin?

maanantai 28. maaliskuuta 2016

2. pääsiäispäivänä ma 28. maaliskuuta 2016 - Näyttävien näkymien luomisesta

Olin kävelyllä ja vastaani tuli kuvataiteilijoilta näyttävä pariskunta. En malttanut olla brassailematta sillä, miten luodaan hienoja näkymiä, esim. koiristani. Näin jälkikäteen jään miettimään, osaisinko neuvoa tuon näin kirjallisesti, mutten ole nyt maalannut, joten näkökulma on jotenkin ruosteessa. Jotakin siitä oppisi kirjoituksestani http://pikakoulu.blogspot.fi/2013/11/hahmotustavoista.html ja blogini http://tunteetjatekemisentapa.blogspot.fi/ kirjoituksista rakentamisesta, sisustamisesta ja siivoamisesta. Sekä toki tämän blogin koiran valokuvausohjeesta. Jotain tekemistä sillä lienee myös sen kanssa, miten runot poimivat kiinnekohtia elämänkokemuksesta, tervehenkisen elämän kimpaleita, elämän virtaa.
Ehkä tuo kans http://opisuomalaisuus.blogspot.fi/2014/03/terveet-elamantavat.html . Ja tuota onn kirjoitellu paljon: http://opisuomalaisuus.blogspot.fi/2014/02/vuodenkierto-ja-henkinen-hyvinvointi.html .

maanantai 21. maaliskuuta 2016

Maanantaina 21. maaliskuuta 2016

En ole aikoihin maalannut. Oikeastaan ajattelin, etten maalaisikaan, vaikka väliin tekee kovasti mieli puuhata maalaamiseen liittyvää, sillä sen ajan, mitä olen harrastanut maalaamista, kenties sen ammattilaiseksi tms aikoen, niin olen ollut muutenkin kamalan saamaton, vaikkei se ole minulle ollenkaan luonteenomaista, ja elämänlaatuni on ollut huono, vaikkei aiemmin ole ollut. Niin käy etenkin, jos samaistuu ollenkaan kuvataiteilijoihin ja kai vesivärimaalauksen harrastajiin. En siis ilmeisesti ole heidän tyyppisensä. Olen enemmän muusta elämästä kiinnostunut ja liikuntaharrastunut. Maalaajana olen kai sentyyppinen kuin jonkun toisen seuraksi maalaava vanhus. Ehkä siksi, että tavallaan maalaan maalauksen oppikirjan (tekijän) seuraksi ja taitavista elämänviisaista vanhuksista etäältä mallia ottaen. Luulen, ettei maalaamisessa harrastuksena tai ammattina ole mitään vikaa, vaan vika on liian laajassa samaistumisryhmässä. Vesiväriumaalauksen harrastajan imago kiinnostaa esim. saamattomuudesta pitäviä ja maalareista ottavat mallia mm ei-niin-viisaat, jotka haluavat jotakin nostetta ymmärrykselleen ja imagolleen. Ilmeisesti maalaamisesta tarvitsisi tavallaan sanoutua irti siksi ajaksi, kun ei maalaa, niin muut tekemiset sujuisivat, sillä muuten on liian laiska tai liikaa maalaamiseen keskittynyt samaistumisryhmä - ehkä siihen kuuluvat muut vain maalaamista pohtiessaan eivätkä tavallisesti niin kuin vaikka liikuntaharrastaja on koko ajan liikunnan harrastajan näköinen, jotenkin reipas.