sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Mitä muuta pitäisi maalauksesta kertoa ja arvioida

Joskus kun maalasin uutena vuotena, niin tuli tenhoavan juhlavia kuvia, ja niin nytkin, vaikka on ollut muutama kuukausi tai ehkä pidempäänkin taukoa, niin otin vesivärit ja siveltimen esiin ja pitkästä aikaa maalaaminen tenhosi, vaikkei niin sujunutkaan.
Jäin tuota miettimään,että mikä siinä on erona,kun tauon jälkeen maalaa tai kun ulkona on pauke. Kerran maasin ukkosella hienon kuvan, tenhoavan. Niin että jos tuota sitten vertaa työlästyneen liikaa samaa trehneen kuvaamataidon opettajan vai lieneekö kuvataiteilijan tyyliin, niin onhan siinä puhtia, tenhoa,muusta elkämästä tullutta Olisi kuvien ymmärtämiselle hyväksi, jos puhuttaisiin noista eroista, siitä, mikä on minkin henki, taito, hyvä puoli, mutta paljon silloin kai joutuisi myös haukkumaan, mutta olisiko siihen syy lähinnä maalarin työlästyneisyys tai hänen motivaationsa puutteet eikä aina varsinaista haukkumista? Mutta kuvanlukutaito on tärkeä ja toisaalta kehittyy tai vaihtelee iän taia jankohdan myötä, mutta tietokoneiden aikakautena sitä on hankala opettaa, kun kuva näytöllä voi olla erilainen eri katsojille. Ainakin, kun kudoin vuosi sitten parin lapasia ja laitoin kuvia nettiin, niin eri kulmista otetut kuvat olivat eri tavalla kudotun oloisia, esim. erilaisesta langasta, kuin kuva olisi korvattu valmiilla kuvalla. Väritkin vahtelivat violetista viininpunaiseen. Kommunikoi siinä sitten? Vaikka onhan se niin, ettei aina ole kiva verrata omaa kädenjälkeään toisen tyypilliseen.
nuoren naisen kutomat,
ja lapsen lapanen
naisen
miehen, vanhemman savolaismiehen

http://tunteetjatekemisentapa.blogspot.fi/2016/12/neulomisesta.html




tiistai 21. marraskuuta 2017

Jumiutumisista ja suttuisuudesta eroon

Nyt en ole maalannut aikoihin, ja tännä on ollut pari päivää päänäsrkyä joka tuli jostakin kärystä, mutta kun katselin tässä jotakin öljyvärimaalauksen oppikirjaa, joka oli jotenkin suttuinen ja jumiutunut, kuin ei parhaimpiin hetkiinsä yltänyt, niin tuli mieleeni, että osaisin neuvoa, miten monesta tuollaisesta ongelmasta pääsee eroon.
Maalaaminen kysyy uusia alkuja. Pitkään junnaamalla tulee vain huonoa jälkeä. Jos maalaaminen on suttuista, niin huomio on liian pitkään ollut maalaamisessa ja liian vähän muussa elämässä maalaamisesta riippumattomasti, sen aihepiirien kiehtovuuksissa ja arjen sujuvuudessa. Maalaamisesta voi siirtyä maalausaiheiden etsimiseen niitä maalaamatta ja siihen, että yrittäälöytää sellaisia asioita ja sellaista viisautta, joka sopisi nuoremmille opetettavaksi maalauksen sanomaksi, miksei omanikäisillekin, esim. hyvin sujuvan arjen uomia tms, ja niin, että nuo hyvät sanomat olisivat itseisarvoja eivätkä maalaamista varten vain. Jos sanomaa on liian vähän, niin olet luultavasti jumiutunut liaksi samaan perspektiiviin, samaan lähestymistapaan, kuin kurssilainen jollakin teoriakurssillan,joka tavallaan toistaa aina samaa ja tarjoaa aina vain samantyyppisiä palikoita. Oiklea elämä on runsaampi rikkaampi, koekmuksellisempi, tunteita koskettavampi, tunnelmatajulla koettava, tapahtumien puolesta mielekäs eikä vain teorian, ikiaikaista peruselämää. Jos iis jo valitsit parhaan kurssin eivätkä muut kurssit tarjoa mitään kyllin kiehtovaa,niin voit siirtyä harrastuksiin kirjastoon mediaan, esim. popmusiikki voi tuoda rikkaan tavan kokea, monia uusia aiheita, joista oppia, kerätä ideapääomaa, näkemystä, joka nostaa oman taiteen paremmalle tasolle.
Sopiva määrä maalaamista, jotta maalaisi elävästi lienee varttitunti viikossa. Luulern.

torstai 12. lokakuuta 2017

Onnistuneiden ostosten taito

Olen tässä viimeisen kuukauden kuluessa kutonut pariin otteenseen, ensin enemmän ja alku oikein onnistuneesti
ja sitten toisella kertaa jotenkin takellelleen, mihin en ole syytä tiennyt, mutta voio olla, että ensin tein langan antaman idean mukaan ja sitten yritin jatkaa itse?

"Lankojen valitsemisesta
Langoillaon tuntunut olevan kovin paljon väliä. Tässävillapaidan alussa on käsinkutomisen tunnelmainen liukuvörjätty lanka, jonka tyyli, tunnelma jotenkin auttaa oppimaan kutomista. Yleensä, kun näkee kaupassa lankoja, niin ne tuovat jonkin tunnelmavaikutelman ja tuovat mieleen jonkin työntekotavan ja jonkin vaatekappaleen,mihin ne ainakin minuntyyppiselläni ihmiselläsopisivat, jos haluaisin sellaista. Ja niin en esim. osta tietynväristäniinkään vaan sellaisen,joka tuo mieleen elämäntapahaaveen tms, joka minulla on, enkä osta sellaista, jokaon eri ihmistyypin mieltymys, jota en jaa. Ja niin lanka sitten, jos se on hyvin laadittu, neuvoo kutojaa. Esim. tämän langan kanssa on helppo unelmoida villapaidasta ja kutomistaidosta. Samoin katson tarjoukset: joku kokenut myyjä tietää, että tähän vuodenaikaan on hyväkutoa tuollasita, ja aloittelijana noudatan niistä ohjeista niitä,joihin minullaon hyvämotivaatio, enkäosta tavallisesta tai erikoishyllystä lankoja, joident yyppiä en tunne, koska ne on varmaankin tarkoitettujohonkin tiettyyn,mitä en nyt - vielä? - ole tekemässä."
 Kutomisaiheisesta blogikirjoituksestani http://tunteetjatekemisentapa.blogspot.fi/2016/12/neulomisesta.html

Jos ja kun langat ovat näin tärkeitä, ja tärkeää juuri tunnelmoida lankoja, tai miten se sanottaisiin? Niin onko sama muissa ostoksissa: kaipaamamme taidot ja onnistumiset on usein jo ohjeiostettu ostamiemme tarjoustarvikkeiden muotoilussa ym piirteissä. Meidän pitäisi vain osata ymmärtää tuota kieltä (kirjoitukseni (opettaa tätä taitoa) Ostoksissa onnistumisen taito on ympäristöteko koska hyvä ostos korvaa monta huonoa ostosta http://kokonaiskuvat.blogspot.fi/2016/11/suhteesta-tavaroihin.html ) . Tavallaaanhan jo osaamme sitä luonnostaan: olemme harrastuneet taiteista ja ihailemme luonnon kauneutta. Niinpä taitava kokenut vanhus voi meille kommunikoida tuolla kielellä, ja niin opettaa kaiken kaipaamamme siinä ohessa, kun vain ostamme jonkin tavallisen välineen. Mutta jotta tämä toimisi, niin olisiko taiteilijan osattava tuo onnistuneen ostamisen taito, välttämättä?

31.12.2017   Keräsin kirjoituksiani ostamisesta blogiksi: http://asiakkaanavain.blogspot.fi

maanantai 17. heinäkuuta 2017

Maanantaina 17.7.2017

Lainasin jokin aika sitten kirjastosta kirjan Puolivilli puutarha - Albert Edefeltin Haikko. Olen aina suuresti ihaillut Albert Edefeltin maalaustaitoa. Nyt kuitenkin katsoin kirjan kannen maalausta, jossa tyttö haravoi hiekkatietä kartanon tms kuistin edustalla. Siinä on taustalla pusikkoa, sellaista, mihin lapsena joskus sukellettiin seikkailemaan. Niin pusikon kohdalla on pusikon ikävät toisten lasten hyökkäysperspektiivit maalattu tummalla mutta jätetty silleen, ei mitenkään aikuisen tai taitavamman taidoin ratkaistu, niin kuin kai rajojen laittaminen "Elä ja anna toisten elää"-ohjeen mukaan mm tekisi. Niin mietin nyt, kun samaa ilmiötä näkyi olevan muuallakin kirjan maalauksissa, että tekikö Albert Edefelt oikeastaan sittenkään tietä muille kulkea parempaan elämään, vai maalasiko vain valokuvamaisesti, ongelmakohdat sumentaen pois maalauksen kauneutta häiritsemästä, mutta mitenkään niitä ratkomatta? Sitä kanssa olen aiemmin miettinyt, että jso hyviä maalausaiheiat etsii, että opettaisi jotakin viisasta, niin jos niistä aiheista sitten joistakin kirjoittaa ohjeita muille, niin eikö se ole kunnollisen tien tekemistä muille, jo paljon parempaa seurata? Parempaa kuin vaikka Leikkiviä poikia rannalla, tämän mukaan, tai vaikka Astrid Lindgrenin nuortenkirjat, joissa kai on kerrottu jostakin, mitä kirjailijalla oli, ei osattu neuvoa miten sellaisia rakennetaan, vaan on ikään kuin ryöstöviljeöty pois puutarhat ym? Että on jäänyt ruotsinkielinen, kirjoihin uponnut perspektiivi puutarhakokemuksen sijalle, riippuvien oksien ym aistimisen ja juoksentelun tuntemusten sijalle? Pitäisi itse elää sitä elämää, mistä kertoo, tai ainakin olla elänyt jotta osaa, mutta jos itse elää sitä elämää ja osaa rakentaa siitä tietä muille, niin eikö se ole se, mitä maalauksilta toivotaan?

Tuossa kun noita kirjan kuvia katselin, niin mietin, että voiko olla, että Albert Edefeltin vaimo olisi ollut taitavampi maalaamaan, maalannut tarkemmin muodot oikein, tuntevampia ja tunnelmallisempia, jotenkin täydempiä ja näkemyksellisempiä, ja Albert Edefelt sitten siinä siivellä osin kopioinut,osin osannut itsekin,muttei niin, että näkemyksellisyys olisi riittänyt kantamaan taitoa vaan taito jotenkin siivellä ja näkemyksellisyydestä jäänyt vajaaksi, samalla käynyt niin, että on siinä katsojan, taiteen ihailijan näkökulma jo maalaukissa ja niin kai syntynyt suuri taiteilija juuri tuosta vähemmän taitavasta, ei ole kyennyt kukaan siitä matkimalla vinhaan oppimaan noin hienoa maalaustaitoa.

Noi kyl ei varmaankaan oo kaikki saman maalarin noi kuvat kirjassa. Esim. ihmiskuva on eritasoista, on toisaalta hienoja kuvia elämästä lasten kanssa kesällä ja toisaalta tuollaisia missä ei näy, miten olisi hyvä elää. Ja kuva purjeveneestä ja soutuveneestä näyttää vanhan miehen tekemältä.

perjantai 16. kesäkuuta 2017

Perjantaina 16. kesäkuuta 2017

Luin eilen kirjaa Tuusulanjärven taiteilijaelämää. Siellä asuiat kirjailija ja toimittaja Juhani Aho, säveltäjä Jean Sibelius ja taidemaalari Eero Järnefelt. Jäin miettimään, mistä hienot maalaukset syntyvät. Kuvassa Eero Järnefelt vaikutti metsäalan ihmiseltä, jolla oli ilmeikkäästi maalaamisen lahja ja kiinnostusta päästähienostopiireihin. Kirjan kannessa oli näyttävä kuva kai ateljeeikkunasta järvelle metsänreunan lomitse. Olikanvaasi varjossa ikkunalla kuin odottamassa, että lapsi keksii ideoita koulun kuvaamataidon tapaan. Mutta hienot maalaukset eivät kai tule sillä tapaa, vaan on oltava hieno aihe, hetken tenho, jokin luonnollinen kokonaisuus, elämän elementti, ikiaikainen, vielä mertkityksellinen ja kiehtoutuminen aiheesta saa kaivamaan lehtiön tai kanvaasin esiin ja luonnostelemaan hyvällä hengellä kuin vaikka kuistilla kesämökillä veistelisi. Ja aihe sitten kantaa sen, että taulu on hieno. Noin tulee tekemisentavasta hyvä, tunteva, eheä, motivoitunut etenkin pääpiirteissään eivätkä yksityiskohdatkaan väkertämällä. Mutta se edellyttää, että kun innostus laantuu, niin laskee lehtiön kädestään. Mökillä tulee vastaan monta hyvää aihetta (mutten ole ollut mökillä sinä ainaka kun olen harrastanut maalausta), on ikiaikaisen elämäntavan tenhoa, joka nostaa maalauksen korkeammalle. Lisäksi tarvitaan kai vain tauon jälkeen tulevaa tsemppiä, kun ei ole maalannut kyllästymiseen asti vaan pikemminkin kokenut elämän tenhoavaksi ja maalaaminen vähän joskus on tullut siinä vain mukana temmattuna.
Tai sitten jos haluaa rakentaa hienon, niin kuin kai Sibelius rakensa myyviä sävellyksistään, koko kotinsa laittoi kuulijan tenhoa varten ja jotta käytännön soitto sujuisi hyvin, niin myös maalatessa voi olla missio, henki, joka kantaa, ja taito, joka osin tulee tsempistä niin kuin sillä, joka ei ole paljoa maalannut mutta hallitsee perusasiat hyvällä hengellä.

lauantai 25. maaliskuuta 2017

Kansallisromantiikasta ja villakoiran trimmaustaidosta

"25.3.2017   Kansallisromanttisella teemalla kun äsken vain jotakin saksin, niin tuli tällainen:

Tuossa tuo tyylin hersyvyys tulee siitä, että jos jossakin meinaa tulla kaavamaista, niin pidempi turkki niille seuduin, eli vapaampaa ja tunteidenmukaisempaa, ja jos jossakin meinaa mennä höttöpupuksi, niin aika paljon lyhyempi turkki niille kohdin. Kansallisromanttisessa taiteessa vapautta oli tunteiden paloon asti, joka puhti käytettiin maailmassa merkityksellisiin suuriin parannuksiin ja hyvään elämään niin kuin ihmisen luonto on ja malliksi muille sopii. Muiden saamisessa mukaan on olennaista, ettei laadi liian suurta taakkaa ja että löytää nuo asiat ihisen luonnosta,sekäettä kasvattaa nuoremman polven kapasiteettia tervehenkisyyden ja terveiuden elämäntapojen avulla, kykyä elää sovussa yhteiskunnassa, kun kullakinon omaa tilaa muttei diktatuuria toisten ylitse epäreilusti."
http://tunteetjatekemisentapa.blogspot.fi/2015/01/villakoiran-trimmausohje.html

Tuossa tuo, että miksi meininki ei mene huonosti, kun ihmisille antaa vapautta, niin sivistystä kumminkin edellytetään ja sivistys katsotaan maailmankuvan rakentamiseksi, missä maailmankuva on siis käsitys elinympäristöstä ja sen tärkeistä asioista, ei manipulaation ulkoa luettu viitekehys tai teknisten muistikikkojen lähde. Mietitään sitä,millaista on elää ihmisenä,mikä tuo hyvän elämän, mistä välittää ja mitä tehdä noiden asioiden eteen, ei pakoteta edes koululaisia liikaa, ei hyväksytä palikkajärkisempien jöötä.

lauantai 11. helmikuuta 2017

Lauantaina 11. helmikuuta 2017

Tämän päivän Itä-Savo-lehdessä (Savonlinnan seudun paikallinen sanomalehti) kerrottiin, että Kruunupuiston hotelli Punkaharjulla on ostanut oikeuden pitää taiudenäyttelyiotä tiloissaan Retretti-nimellä. Upea juttu! Punkaharju on nykyisin osa Savonlinnaan, vain noin 30kn keskustasta itään ja hiukan etelään ja Kruunupuisto on harjutien varrella olevasta risteyksestö etelään, siis itse Punkaharjun harjualueella, missä on näköalareitti.

Tuosta tuli mieleeni suositella Angela Gair in Miten piirrän ja maalaan ihmisiä, oheismyyntiin näyttelyssä kävijöille.
Lisäksi mietin, olisiko tuosta linkistäni iloa näyttelyssä käyville mökkeilijöille yms http://puidenkaatamisesta.blogspot.fi/2017/02/mita-puitapensaita-taimia-jatetaan.html

Muistaakseni viimeksi, kun kävin Retretin taidenäyttelyssä, siellä oli esillä jonkun kaimani, siis muun samannimisen (Hannele Tervola niin kuin minäkin, mikä on nimi jota käytän (vuodesta 2005), vaikka koko nimeni on Kaisa Hannele Tervola) työ, mutta ihan erityylinen kuin millainen itse olen. Se harmitti, sillä olin jo silloin kirjoittanut nimelläni mm ajattelukyvystä ja tulevaisuuden tietokoneista, mitkä etenkin nuorempaa väkeä kiinnostavat kovin ja ovat aiheita, joita pääkaupunkiseudulla arvostettiin kovin, eikä näyttelyssä esillä ollut työ olluty ollenkaan sillä tavoin ilmeikäs ja kokonaisuutena rakenteinen, tunnelmatajkuinen realistisesti kuin mitä ajattelussa on hyväksi ja mistä olen yrittänyt näyttää mallia nuoremmalle polvelle.
Tunteet, järki ja moraali tietokoneille, objektiivisesti http://feelingcomputers.blogspot.fi/2011/08/far-future-with-computers-what-will.html
Helppo ja tehokas objektiivisen ajattelun kurssi, sopii melkein kaikille
http://pikakoulu.blogspot.fi/2011/11/ajattelukurssi.html
Silloin olin myös itse onnistunut maalaamaan ihan hienon kasvokuvan hyvin lyhyen harrastamisen jälkeen, kahden viikon kuluttua vesivärimaalaaamisen aloittamisesta, ja tavallaan olisin ollut ihan hyvä malli muille ja lupaava, niin, että mietin, olisiko minun töitäni haluttu sinne, jos niitä olisi ollut enemmän, minua kun yleensä on pidetty harvinaisen hyvälaatuisena ja viisaana, mitä tuo työ ei tuntunut olevan.
Vaihdoin hetki sitten Blogger-profiiliini nimekseni koko nimeni siltä varalta, että muidenkin tekstieni osalta on sama vaara. Blogeja lienee vähän yli 70 ja taitotasoni on niin korkea, että monet ovat tyytyväisiä matkiessaan edes murusia jostakin. Että silleen on tollanen lavastusten kohteeksi joutuminen tuttua jo lapsuudesta asti. Silti pidän Hannele-nimestä enemmän.

30.1.2018   Taidenäyttelyissä, etenkin kuuluisissa, ja ylipäätään, kun ihmisillä jossakin on asemaa, täytyisi vaatia kaikkia käyttämään koko virallista nimeään niin, ettei heitä voi sotkea kehenkään muuhun. Näin myös jälkikäteen taidenäyttelyistä ym mainittavista teoista puhuttaessa. Ainakin Hannele Tervola -nimisiä on kai useita. Oma koko nimeni on Kaisa Hannele Tervola, siis virallinen nimeni. Tervola-nimi on aiemmin ollut suvussa ja sen vaihdoin olikohan 2005 itselleni, ja etunimeni minulla on ollut vauvasta asti. Tulevaisuuuden tietokoneista olin kirjoittanut ehkä vajaata vuotta aiemmin ja ajattelukurssin laatinut muistaakseni pari vuotta aiemmin.

6. lokakuuta 2021   Tuossa ei-näköisessä kasvokuvassa henki on minun katsomistavastani ja kenties osin liikubtakäsityksestäni eikä mallin piirteitä, jona siis toimintuo Urheilulehden lehtileikkeen Sami-mallinen ( kuten japaninpystykorvani ) ei-niin-urheilullisen oloinen jääkiekkoilija. Minä siis vain piirsin jonkin kuvan lehdestä, en satsannut aiheeseen sosiaalisesti tms. 
Omasta elämänviisaudestani sitä sun tätä pitkässä tonttutaitokirjassani linkkeineen Skills of Christmas gnomes  learntalents.blogspot.com   



23. heinäkuuta 2022   Näin taaksepäin kun mietin, niin minulle on kai tullut kamalasti vaikutetta tuosta Retretin taidenäyttelyssä kesällä 2011 olleensta toisen Hannele Tervolan maalauksesta, joka oli suuri lehmän näköinen kauriin kuva, muistaakseni peittävästi, ohennetuin öljyvärein tai akryyli. Että sitä on luultu minulle sopuvaksi vaikutteeksi, mitä se ei ollenkaan ole. Olen aina rakastanyt liikuntaa ja musiikkia ja tarkkuutta pudän arvossa sekä objektiivisuutta, vastuuntuntoa ja oikeudenmukaisuutta. En olisi halunnut muuttua tasapaksuksi pötköksi, joka on jotenkin sumea ja tyhmä. Taidenäyttelyissä putäisi taiteilijoiden siis llla koko virallisella nimellään niin, ettei heitä voida sotkea muihin. Jos käyttää taiteilijanimeä, niin se ei kai saisi sotkeentua toisten aitoihin nimiin vaan olla enemmänkin kuin nimimerkki. Paratiisiteoriasta olin julkaissut kirjoja muistaakseni 2009. 
Jollei työn tekijän oikeaa nimeä tuedetä, on merkittävä että tuntematon tekijä, eikä jonkun toisen omaa nimeä. Ylipäätään ei saisi lähettää vaikutteita kuin olisi vaikutteen saajan omasta intressistä kyse, esim minä tuon lehmän kuvam ihailijaksi tai tekijäksi oletettu, kuin muka haluaisin perustaa elämäni sille eikä esim Edefeltiä matkia mieluummin ja omia vanhoja taitojani, omia arvojani. Minun omia maalauksiani on tässä blogissa  https://akvarelliblogini.blogspot.com ja olen siis kirjoittaja ja muutama vuosi sitten sävelsin melodianpätkiä composingmelodies.blogspot.com , ja vahvuuksiani ovat aina olleet kokonaiskuvallunen objektiivisuus, vastuuntunto ja tunteiden rationaalisuus sekä noihin aikoihin asti terveet elämäntavat. 

lauantai 28. tammikuuta 2017

Puun veistämisestä

Puuveistoksista tuli mieleeni, että tein joskus nettihaun "puuveistoksia" tms ja lysin mm aivan upean majavataulun, jolla oli hintaakin niin vähän, ettei sitä kehdannut ostaa.
Niin nyt tuli mieleeni, että jos lastujen vuolemisen tapaan veistäisi kuvioita puusta ja ottaisi mallia maahan varisseesta männyn punaruskean kaarnan palasesta, jolla on jokin kaarevareunainen hahmo, niin oppisiko silloin puun muotojen mallin myötä veistämään hienoja hahmoja, vaikkapa tauluksi, vähän kuin luonnon mallin mukaan, jotenkin hersyvämmin hahmot, taitavammin veistäen?
Oikeastaan en tarkoita mielikuvituksen lisäämistä, vaikka sitäkin vähäsen, vaan sitä, että jotakin eläinhahmoa tms veistäessään, tai aluksi ihan vain koristeellisia lastuja vuollessaan, olisi jokin turkin rytmi, hahmon muoto, tunnelma, rytmi, rakenne, tuntu,... luontevampi, luonnollisempi, hienompi, näyttävä, tunteikas, viisas,...
...kuin runo, kuin laulu, kuin luontonäkymä!